Fyysisestä kunnosta

Osa arvoisista lukijoista on suositellut minulle ruumiinkunnon kohottamista, esim. kuntosalin, lenkkeilyn tai muun harrastuksen kautta. Sillä on kuulemma positiivinen vaikutus itsetuntoon ja mielialaan. Vastakkainen sukupuolikin kiinnostuu enemmän atleeteista kuin ylipainoisista sohvaperunoista (sori vaan, jos tällä virkkeellä tulin murtaneeksi jonkun elättelemät illuusiot).

No, olen käynyt. Itse asiassa pitempään kuin sitä on minulle suositeltu. En ole koskaan ollut ylipainoinen, mutta olen ollut se hintelä nynny jota on kiva vähän tuuppia koska ei siitä kuitenkaan tappelemaan ole.

En vieläkään ole mikään Schwarzenegger. Nostan kuitenkin oman painoni penkistä (karvan verran alle 80kg), vedän kymmenen leukaa (kapea vastaote) ja niin edespäin. Joillekin tällaiset tulokset olisivat kehnoja, mutta aiempaan kuntooni verrattuna ne ovat hyviä. Eikä homma pysähdy tähän, vaan jatkan eteenpäin. Mitä enemmän elämä potkii päähän, sitä enemmän haluan tehdä kovia treenejä sekä syödä tonnikalaa ja maitorahkaa.

Treenaaminen on minulle hankalaa, koska olen nähdäkseni ektomorfi eli kehitys ei ole ylettömän vauhdikasta. Jotkut voivat mennä salille, nostaa maksiminaan 50kg penkistä ja kuuden kuukauden jälkeen nostaa 100kg. Minä en, kaikki tulee hitaammin. Mutta se tulee, sen on pakko tulla.

Seuraavana tavoitteenani on aloittaa jokin kamppailulaji. Väkivaltainen sellainen, laji josta on oikeasti tosipaikan tullen hyötyä. Harjoittelu saa sattua ja olla epämukavaa, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin kestää. En palaa enää takaisin entiseen.

Ja miksi en...? Siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa.