On tunnustettava, että olen jo pitempään katsellut sillä silmällä yhtä neitoa, joka opiskelee samaa aihetta kuin minäkin. Itse asiassa jo hänen vieressään istuminen häiritsee luentoihin keskittymistä, sillä mieleen tunkeutuvat opiskelun kannalta varsin epäolennaiset ajatukset. Mitä, jos tästä nyt laittaisikin käden tuon kaunottaren ympärille ja...
Tilanne ei kuitenkaan ole yksinkertainen. Tyttö on erittäin kaunis, mikä jo sinällään on ongelma, sillä kauniit naiset yleensä seurustelevat komeiden miesten kanssa ja lähinnä naureskelevat keskinkertaisille. Toinen kiusallinen seikka liittyy tämän neitosen luonteeseen. Hän on nimittäin, sanalla sanottuna, aivan hirvittävä jääprinsessa.
Tämä nainen on pahimpia materialisteja, joita olen tavannut. Hän kuvittelee ansaitsevansa muiden kunnioituksen ja arvostuksen ostamalla kalliimmat vaatteet, paremman kännykän ja nätimmän käsilaukun kuin muilla. Ehkä näin käykin - haluaisinhan minäkin tätä naista - mutta herra paratkoon kuinka mätä hänen sisimpänsä täytyy olla.
Tähän "raha tuo onnen"-näkemykseen yhdistyy kyyninen ja manipuloiva suhtautuminen muihin. Miesystävästä haetaan enemmänkin palvelijaa ja laskujen maksajaa kuin aitoa kumppania. Ystäviin ja koulutovereihin suhtautuminen on se, että käytetään niin kauan kuin on hyötyä ja sitten heitetään pois. Toisin sanottuna, nörtti saa luvan selittää miten tämä vaikea lasku lasketaan, mutta hyypiötä ei tarvitse enää sietää kun kurssi on päättynyt.
Kuulostaa aika kamalalta, eikö? Pahinta tässä on se, että tästä kaikesta tiedosta huolimatta jokin eläimellinen, alkukantainen osa minusta huutaa "pokaa toi, nytnytnytnytnyt". Valitettavasti juuri tuo luolamiestason himo on suhteen aloittamisen mielekkyyden kannalta välttämätöntä. Jos arvostat toista, mutta et halua häntä, onko kyse enemmän ystävyys- vai rakkaussuhteesta?
Siispä yritin. Säälittävästi mutisten kerroin, mitä tunnen, joskin jättäen pois ne vähemmän imartelevat seikat jotka hänen persoonassaan olen havainnut. Kiusallinen hiljaisuus. Tämän jälkeen pakit, totta kai. On jo joku, rivien saattoi tietysti päätellä, että jos ei olisikaan niin ei nyt hyvä luoja ainakaan sinua harkittaisi.
Tuskallinen prosessi, mutta saatoin todellisuudessa tulla pistäneeksi pääni leijonan kitaan ja selvitä vahingoittumattomana. Epäilemättä tämä nainen, jota - anteeksi vaan - voi mielestäni ominaisuuksiensa perusteella nimittää luntuksi, olisi käyttänyt minua kuin paperinenäliinaa. Kun viimein olisin ollut täynnä räkää, minut olisi vaihdettu tuoreempaan.
Kiusallista on, että jollain tasolla haluan häntä edelleen. Paljon pahempi ongelma on kuitenkin se, että minulla ja valtaosalla muista miehistä on tapana himoita tällaisia kammottavia naisia. Liha vetää heihin, vaikka pää suositteleekin ottamaan sen kivan joskin hieman rumahkon tytön. Mikä piru meitä oikein riivaa?
lauantai 24. tammikuuta 2009
tiistai 20. tammikuuta 2009
Talvi tulee taas...
Tuntuu siltä, kuin joku olisi imenyt minusta kaikki mehut. Ei sillä hyvällä tavalla, vaan siten että energia on aika lopussa. Se on minulle melko normaalia, mutta talvisin tilanne vaikuttaa aina kärjistyvän. Kuten nyt.
Seksin ja seksuaalisuuden osa-alueella tämä näkyy siten, että aamu-erektiot jäävät tyystin pois ja kiinnostus vastakkaista sukupuolta kohtaan vähenee. Seksuaalisten fantasioiden poisjäämistä voisi myös valitella, mutta ne katosivat minulta suurimmilta osin jo myöhäisteininä. Syytän huonoa mielikuvitusta tai nettipornon mädättämää sielua. Osapuilleen kerran viikossa pitää paineet jotenkin purkaa, mutta sen toimituksen eroottinen lataus on jossain lumitöiden tekemisen ja vessassa käymisen välillä.
Kyse voi tietysti olla ihan fysiologisistakin seikoista. Olen jo pitempään epäillyt, että minulla on varsin alhainen testosteronitaso. Jonkun lääkärinkin kanssa olen asiasta joskus jutellut, mutta lopputuloshan on se tuttu "tuskin sulla mitään on, ei niitä testejä kannata turhan takia tehdä". Voihan se niinkin olla. Jostain tämä eunukkimaisuus kuitenkin johtuu, oli se sitten testosteroni, kaamosmasennus tai yksinkertaisesti sekaisin oleva pää.
Voihan tämä olla ihan puhdasta evoluutiobiologiaakin. Ihmisnaaraan raskaus kestää 9 kuukautta, jolloin vuoden ensimmäisinä kuukausina tehdyt lapset syntyisivät syksyn loppuun. Oletettavastikin tämä on aika, jolloin ravinto on vähimmillään ja selviäminen kaikkein epätodennäköisintä. Parempi olisi syntyä keväällä, jolloin vastasyntynyt ehtii kesän aikana kerätä vararavintoa tulevaa talvea varten.
Yllättäen meitä panettaakin keskimääräistä enemmän keväällä ja kesällä. Kevätkiimahan on suoranainen käsite. Lieneekö syntyvyystilastoissa tukea tällaiselle hypoteesille vai ei, mene tiedä. Pitäisi varmaan joskus vilkaista...
Seksin ja seksuaalisuuden osa-alueella tämä näkyy siten, että aamu-erektiot jäävät tyystin pois ja kiinnostus vastakkaista sukupuolta kohtaan vähenee. Seksuaalisten fantasioiden poisjäämistä voisi myös valitella, mutta ne katosivat minulta suurimmilta osin jo myöhäisteininä. Syytän huonoa mielikuvitusta tai nettipornon mädättämää sielua. Osapuilleen kerran viikossa pitää paineet jotenkin purkaa, mutta sen toimituksen eroottinen lataus on jossain lumitöiden tekemisen ja vessassa käymisen välillä.
Kyse voi tietysti olla ihan fysiologisistakin seikoista. Olen jo pitempään epäillyt, että minulla on varsin alhainen testosteronitaso. Jonkun lääkärinkin kanssa olen asiasta joskus jutellut, mutta lopputuloshan on se tuttu "tuskin sulla mitään on, ei niitä testejä kannata turhan takia tehdä". Voihan se niinkin olla. Jostain tämä eunukkimaisuus kuitenkin johtuu, oli se sitten testosteroni, kaamosmasennus tai yksinkertaisesti sekaisin oleva pää.
Voihan tämä olla ihan puhdasta evoluutiobiologiaakin. Ihmisnaaraan raskaus kestää 9 kuukautta, jolloin vuoden ensimmäisinä kuukausina tehdyt lapset syntyisivät syksyn loppuun. Oletettavastikin tämä on aika, jolloin ravinto on vähimmillään ja selviäminen kaikkein epätodennäköisintä. Parempi olisi syntyä keväällä, jolloin vastasyntynyt ehtii kesän aikana kerätä vararavintoa tulevaa talvea varten.
Yllättäen meitä panettaakin keskimääräistä enemmän keväällä ja kesällä. Kevätkiimahan on suoranainen käsite. Lieneekö syntyvyystilastoissa tukea tällaiselle hypoteesille vai ei, mene tiedä. Pitäisi varmaan joskus vilkaista...
maanantai 19. tammikuuta 2009
Jos et sä soita...
Kävin tänään urheiluliikkeessä ostamassa uudet nappulakengät. OK, tarvitsin sellaiset, mutta varsinainen motivaationi oli toinen. Halusin nimittäin kokeilla, onko minussa kunnon pelimiestä - uskallanko täysin härskisti yrittää iskeä asiakaspalvelutehtävissä olevan naisen?
Valitsin siis sellaisen liikkeen, jossa oli sopivan söpö naismyyjä ja ryhdyin toimeen. Tai pikemminkin, panin suunnitelman täytäntöön. Koska olen sisimmässäni ujo ja arka pelkuri, ymmärsin jo huomattavan paljon etukäteen ettei improvisointi tule tuottamaan muuta kuin ahdistunutta muminaa. Niinpä mietin repliikit valmiiksi; miten avaan dialogin ja kuinka johdattelen sitä oikeaan suuntaan. Yritin varautua myös yllättäviin vaihtoehtoihin, sillä von Moltken sanoin "Yksikään taistelusuunnitelma ei selviydy kosketuksesta viholliseen".
Siispä varsinaiseen tilanteeseen. En ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa, joten olin tietysti helvetin jännittynyt. Yritin kuitenkin ottaa mahdollisimman itsevarman ja jopa hieman ylimielisenkin asenteen, sillä naiset kuulemma pitävät sellaisesta - seikka, jonka olen itsekin huomannut. Katselin kenkiä hetken ja menin sitten tytön luokse. Dialogimme kulki suunnilleen seuraavasti:
- "Hei, mä olen Naiseton. Mikäs sun nimi on?"
- "Mäen Anna"
- "Mä etsin nappulakenkiä, voisitsä vähän auttaa noiden kanssa?"
Siinä sitten sovitettiin niitä nappiksia. Lopulta päädyin ostamaan yhdet. Tytön lyödessä ostosta kassaan kaivoin kynän ja paperia, johon kirjoitin nimeni ja puhelinnumeroni. Maksoin, annoin tytölle - tietysti nolostuneena - lapun ja pyysin soittamaan jos kiinnostaisi vaikka lähteä kahville. Hymyilihän se ja vaikutti imarreltulta, tai ehkä kiusaantuneelta. Aika näyttää...
Valitsin siis sellaisen liikkeen, jossa oli sopivan söpö naismyyjä ja ryhdyin toimeen. Tai pikemminkin, panin suunnitelman täytäntöön. Koska olen sisimmässäni ujo ja arka pelkuri, ymmärsin jo huomattavan paljon etukäteen ettei improvisointi tule tuottamaan muuta kuin ahdistunutta muminaa. Niinpä mietin repliikit valmiiksi; miten avaan dialogin ja kuinka johdattelen sitä oikeaan suuntaan. Yritin varautua myös yllättäviin vaihtoehtoihin, sillä von Moltken sanoin "Yksikään taistelusuunnitelma ei selviydy kosketuksesta viholliseen".
Siispä varsinaiseen tilanteeseen. En ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa, joten olin tietysti helvetin jännittynyt. Yritin kuitenkin ottaa mahdollisimman itsevarman ja jopa hieman ylimielisenkin asenteen, sillä naiset kuulemma pitävät sellaisesta - seikka, jonka olen itsekin huomannut. Katselin kenkiä hetken ja menin sitten tytön luokse. Dialogimme kulki suunnilleen seuraavasti:
- "Hei, mä olen Naiseton. Mikäs sun nimi on?"
- "Mäen Anna"
- "Mä etsin nappulakenkiä, voisitsä vähän auttaa noiden kanssa?"
Siinä sitten sovitettiin niitä nappiksia. Lopulta päädyin ostamaan yhdet. Tytön lyödessä ostosta kassaan kaivoin kynän ja paperia, johon kirjoitin nimeni ja puhelinnumeroni. Maksoin, annoin tytölle - tietysti nolostuneena - lapun ja pyysin soittamaan jos kiinnostaisi vaikka lähteä kahville. Hymyilihän se ja vaikutti imarreltulta, tai ehkä kiusaantuneelta. Aika näyttää...
lauantai 10. tammikuuta 2009
Ensimmäisen näytöksen loppu
Parisuhteita muodostettaessa tärkeimpiä sääntöjä ovat
- Älä sekaannu varattuihin naisiin
- Älä sekaannu työtovereihin
Olin siis onnistuneesti rikkonut molempia, toistaiseksi hyvällä tuloksella. Varjopuoliakin alkoi kuitenkin ilmestyä. Kuulostan ehkä pinnalliselta sialta (olen sellainen!) ottaessani taas esille seksin. Se alkoi kuitenkin muodostua tässä suhteessa ongelmaksi.
Tyttö vei minulta poikuuden, mutta kykeni todella tyydyttämään minut vain käsillään. Normaali yhdyntä oli jonkinasteista kärsimystä, koska en koskaan onnistunut laukeamaan sen aikana. Nainen piti vain hyvin hidastahtisesta menosta ja kyllästyi siihenkin niin nopeasti, että mistään suuresta nautinnosta on turha puhua. Voin kertoa ettei suhde vahvistu jokaisen yhdynnän päättymisestä 15 minuutin jälkeen molemminpuoleiseen ääneenlausumattomaan "ei tästä mitään tuu"-toteamukseen.
Merkittävä osasyy ongelmaan oli varmaankin se, että tyttö ei ollut kuulemma koskaan saanut orgasmia, ei edes yksin leikkiessään. Joka tapauksessa tämä seksuaalinen epäonnistuminen murensi jo muutenkin kehnoa itsetuntoani entisestään. Olin varma, että syy on minussa; jokainen terve heteromies laukeaa helposti yhdynnässä naisen kuin naisen kanssa. Rupesin siis kyseenalaistamaan seksuaali-identiteettiäni, miehisyyttäni ja kaikkea muuta mahdollista.
Ei tämäkään kuitenkaan suhdetta kaatanut. Rakastin tyttöä edelleen ja seksielämämmekin oli muilta osin tyydyttävää - ainakin minulle. Varsinaiset ylitsepääsemättömät vaikeudet syntyivät mahdottomasta lähtötilanteesta. Minulle tämä nainen oli suuri rakkaus, mutta en ymmärtänyt, että tunne ei ollut molemminpuolinen.
Tytöllähän oli se oma kultansa, jonka kanssa hän oli ollut jo pidempään yhdessä. Minun onneni johtui yksinomaan siitä, että tämän kyyhkyläisparin suhteessa sattui juuri silloin olemaan erittäin huono ajanjakso. Oli selvää, ettei tilanne voisi kestää loputtomiin. Tytön oli valittava joko minut tai poikaystävänsä.
Blogin olemassaolosta voinee päätellä miten asiassa kävi. Naisen suhde poikaystäväänsä parani, minä aloin olla yhä enemmän "kielletty hedelmä", johon koskemisen houkutustakin piti vältellä kuin ruttoa. Tyttö ajoi suhteemme alas kuin kannattamattoman paperitehtaan, vaihe vaiheelta, loogisesti ja hillitysti edeten, päättäväisesti mutta kuitenkin mitään myöntämättä. Ensin seksi alkoi harveta, sitten se loppui kokonaan. Yhteydenotot vähenivät, hellyydenosoitukset katosivat. Sanalla sanottuna, minut oli dumpattu.
Nainen siis palasi poikaystävänsä luo ja minä jäin Edelleen yksin. Kieltämättä sain mitä ansaitsinkin, koska toisen miehen naisen käpälöinti on moraalisesti tuomittavaa puuhaa. En silti osaa katua; olin hetken kokenut sellaista onnea, jota ihminen saa osakseen vain harvoin ja tipoittain.
Koko jutusta toipuminen vei puolisentoista vuotta. Kaipasin tätä tyttöä helvetin pitkään, mutta eihän se mitään auttanut. Lopulta pääsin asiasta yli. Emme ole sen jälkeen pitäneet yhteyttä, enkä ole sittemmin tavannut ketään jota kohtaan tuntisin yhtä voimakkaasti.
perjantai 9. tammikuuta 2009
Ensimmäinen
Ensimmäisen varsinaisen naiseni löysin samalla kuin ensimmäisen työpaikkanikin. Ei hän siellä suinkaan ainoa nainen ollut. Muutaman sopivanikäisen joukossa oli kaksi varattua, ihan normaalin näköistä naista ja huorahtava sihteerikkö, joka ajoittain ylitti normaalin ystävällisyyden rajat pomomme kanssa. Pomohan oli tietysti varattu, eikä sihteerin valinta johtunut ainakaan ammatillisesta osaamisesta.
Mutta turha minun on yleistä moraalinvartijaa leikkiä. Katselin tätä sihteerikköä aluksi itsekin. Olihan hän, kopeasta ja opportunistisesta luonteestaan huolimatta, melkoinen pakkaus. Ymmärsin tietysti, että minulla oli häneen osapuilleen yhtä paljon mahdollisuuksia kuin sammakolla prinsessaan, mutta haaveillahan saa aina.
Hiljalleen huomioni kohdistui kuitenkin toiseen näistä muista tytöistä. Aluksi ajattelin, että kuvittelen vaan koko jutun. Enhän minä voi olla rakastunut, minähän kykenen hallitsemaan tunteeni! No, työskentelimme paljon samassa tilassa ja niinhän siinä vaan kävi, että vetovoima kasvoi ajan myötä. Lopulta minun oli vaikea keskustella hänen kanssaan saamatta erektiota, jos etäisyys välillämme oli alle metri.
Koska nainen oli varattu, tiesin että peli on jo valmiiksi ohi. Vaikka olinkin näkevinäni jotain rohkaisevia merkkejä, en antanut niille merkittävää painoarvoa. Työsuhteeni päättyessä olin kuitenkin jo niin korviani myöten myyty, että jotain oli tehtävä. Koska en millään uskaltanut lähestyä häntä muulla tavoin, jätin lähtiessäni kirjeen, jossa kerroin että rakastan häntä ja että vaikka tiedänkin hänen olevan varattu, tunsin pakottavaa tarvetta olla rehellinen ja tunnustaa. Pyysin anteeksi aiheuttamaani vaivaa ja toivotin hyvää jatkoa.
Yllätyksekseni juttu ei jäänyt tähän, vaan tyttö soitti perääni ja halusi tavata. Tapasimme ja puhuimme asioista - tai siis, hän puhui, minä lähinnä yritin olla pillahtamatta itkuun. Lopuksi hän halasi minua. Silloin tunsin, että tässä on hänenkin puoleltaan jotain, joka ei ole pelkästään platonista. Taas kuitenkin ajattelin vain kuvittelevani koko jutun.
Ei se siihen kuitenkaan jäänyt. Tapailimme ja soittelimme, aluksi ihan vaan ystävinä. Lopulta anelin häntä suutelemaan minua, kurja luontoni hyvin tietoisena siitä että kotona tyttöä odotti joku toinen. Ja tyttöhän suuteli. Tästä ei kulunut kauankaan siihen, että ensimmäisen kerran laitoin käteni sisälle naisen housuihin. Sainpa hänetkin taivuteltua tekemään vastaavan minulle..
Rakastin häntä ja olin onnellinen. Ehkä hänkin oli. Olimme henkisesti mielestäni hyvin samalla aaltopituudella, fyysisesti tunsin häneen suurta intohimoa. Korkeaa moraaliani ei liiemmin häirinnyt se, että tapailin toisen miehen naista kaverin selän takana. Elämä on kuitenkin aaltoliikettä. Tätä aallonharjaa tulisi vielä seuraamaan aallonpohja.
Mutta turha minun on yleistä moraalinvartijaa leikkiä. Katselin tätä sihteerikköä aluksi itsekin. Olihan hän, kopeasta ja opportunistisesta luonteestaan huolimatta, melkoinen pakkaus. Ymmärsin tietysti, että minulla oli häneen osapuilleen yhtä paljon mahdollisuuksia kuin sammakolla prinsessaan, mutta haaveillahan saa aina.
Hiljalleen huomioni kohdistui kuitenkin toiseen näistä muista tytöistä. Aluksi ajattelin, että kuvittelen vaan koko jutun. Enhän minä voi olla rakastunut, minähän kykenen hallitsemaan tunteeni! No, työskentelimme paljon samassa tilassa ja niinhän siinä vaan kävi, että vetovoima kasvoi ajan myötä. Lopulta minun oli vaikea keskustella hänen kanssaan saamatta erektiota, jos etäisyys välillämme oli alle metri.
Koska nainen oli varattu, tiesin että peli on jo valmiiksi ohi. Vaikka olinkin näkevinäni jotain rohkaisevia merkkejä, en antanut niille merkittävää painoarvoa. Työsuhteeni päättyessä olin kuitenkin jo niin korviani myöten myyty, että jotain oli tehtävä. Koska en millään uskaltanut lähestyä häntä muulla tavoin, jätin lähtiessäni kirjeen, jossa kerroin että rakastan häntä ja että vaikka tiedänkin hänen olevan varattu, tunsin pakottavaa tarvetta olla rehellinen ja tunnustaa. Pyysin anteeksi aiheuttamaani vaivaa ja toivotin hyvää jatkoa.
Yllätyksekseni juttu ei jäänyt tähän, vaan tyttö soitti perääni ja halusi tavata. Tapasimme ja puhuimme asioista - tai siis, hän puhui, minä lähinnä yritin olla pillahtamatta itkuun. Lopuksi hän halasi minua. Silloin tunsin, että tässä on hänenkin puoleltaan jotain, joka ei ole pelkästään platonista. Taas kuitenkin ajattelin vain kuvittelevani koko jutun.
Ei se siihen kuitenkaan jäänyt. Tapailimme ja soittelimme, aluksi ihan vaan ystävinä. Lopulta anelin häntä suutelemaan minua, kurja luontoni hyvin tietoisena siitä että kotona tyttöä odotti joku toinen. Ja tyttöhän suuteli. Tästä ei kulunut kauankaan siihen, että ensimmäisen kerran laitoin käteni sisälle naisen housuihin. Sainpa hänetkin taivuteltua tekemään vastaavan minulle..
Rakastin häntä ja olin onnellinen. Ehkä hänkin oli. Olimme henkisesti mielestäni hyvin samalla aaltopituudella, fyysisesti tunsin häneen suurta intohimoa. Korkeaa moraaliani ei liiemmin häirinnyt se, että tapailin toisen miehen naista kaverin selän takana. Elämä on kuitenkin aaltoliikettä. Tätä aallonharjaa tulisi vielä seuraamaan aallonpohja.
O Fortuna
velut luna
statu variabilis...
Kuka kukin on
it's a sleepless night, she's callin' your name
it's a lonely ride, I know how you want her
again and again, you're chasin' a dream
but Johnny my friend, she's not what she seems
Typer... toiveikkaimmat lukuisista lukijoistani varmaankin ehtivät jo olettaa, että olen löytänyt naisen tai mikä vielä parempaa, lopettanut blogin kirjoittamisen muista syistä. Näin ei kuitenkaan ole päässyt käymään. Ajattelin tänään viihdyttää teitä kertomalla hieman lisää itsestäni.
Tämä on jonkinlaista venäläistä rulettia, koska aion puhua blogissa melko suoraan sellaisistakin asioista, joista on häveliästä vaieta. Jos minut tunnistetaan, seuraukset ovat pahimmillaan melko mukavat. Vähäinenkin sosiaalinen verkostoni hajoaa kuin hämähäkin seitti hirmumyrskyssä. Työhaastattelut muuttuvat aiempaakin piinallisemmiksi. Riskien ottaminen on kuitenkin ihmiselämän suola: nothing ventured, nothing gained.
Jos rehellisiä ollaan, minulla on tähän mennessä siis ollut kolme aiempaa suhdetta naisen kanssa. Voisin sanoa niitä seurustelusuhteiksi, mutta en tiedä, täyttääkö yksikään määritelmää. Koska teini-iässä olin vieläkin ujompi surkimus kuin nykyään, kaikki nämä suhteet ovat syntyneet ja kuolleet muutaman viime vuoden aikana. En siis koskaan päässyt viisitoistavuotiaana ajeluttamaan yläastetyttöjä mopolla ja kopeloimaan heidän pikkuhousujaan polkupyöräkellarissa. Tästä olen ikuisesti katkera - tässä mielessä nuoruuteni jäi elämättä, eikä sitä enää takaisin saa.
Mutta nämä kolme naista siis. Jokainen heistä on oma tarinansa, joten kerron heistä myöhemmin lisää. Mädännäisestä sielustani voin paljastaa vielä sen verran, että oman elämäni täyttävät tällä hetkellä lähinnä opiskelu, työ ja ajoittaiset opiskelijabileet. Jälkimmäisissä lähinnä seison seinän vieressä, täynnä vihaa tai kaipausta, tilanteesta riippuen. Muistan lukeneeni joskus NYT-liitteestä humoristisen artikkelin, jossa todettiin teekkariksi ryhtymisen merkitsevän seitsemän vuoden selibaattia. En naura enää.
Opiskelijajakauma on täällä nimittäin surullinen. Toki tietyillä aloilla naisiakin on, mutta miesenemmistö on edelleenkin huomattava. Voitte arvata, kuinka suuri osa näistä naisista on enää vapaana tai ylipäänsä kiinnostunut teekkarin kanssa seurustelemisesta. Hämmästyttävän monella teekkaritytöllä kun on sellainen näkemys, että teekkaripojat ovat jotenkin surkeita tapauksia eikä heihin kannata tuhlata aikaa. Tyttöjen omaa markkina-arvoa taas korkeakoulussa opiskeleminen heidän mielestään nostaa. Väittäisin tässä olevan ristiriidan, mutta kukapa minua kuuntelisi?
Lisää itsestäni kuitenkin myöhemmin. Lienee aiheellista siirtyä johonkin mielenkiintoisempaan, eli niihin naisiin..
And when you drive her home, is she sittin' real close
Does she make you weak, well that's the way that she wants you
You're strung out again, she's taken you over
You've been here before, why can't you let go
tiistai 6. tammikuuta 2009
Avio-onnesta
Tuli taas napattua mukaan tuo älyllisten julkaisujen kaunein jalokivi, eli City-lehti. Tämä aina niin luotettava tietolähde raportoi viimeisimmässä numerossaan (1/2009, s.17) seuraavaa:
Hyvin koulutetut työssäkäyvät ihmiset pysyvät parhaiten naimisissa. Paitsi jos nainen tienaa todella hyvin ja mies huonosti. Hyvätuloiset miehet eroavat harvoin, etenkin jos vaimo hoitaa kotia ja lapsia. (lihavointi allekirjoittaneen)
Tiivistettynä siis, jos mies tienaa hyvin ja nainen ei, pysytään yhdessä. Jos miehestä ei kuitenkaan ole auttamaan naista aina-niin-tärkeässä elintasokilvassa muiden designerperheiden kanssa, mies menee vaihtoon.
Tämä vahvistaa aiemmin muodostamaani käsitystä siitä, että huomattavalle osalle naisia miehet ovat vain pelkkiä käveleviä lompakoita. Lompakolle maksetaan seksillä siitä, että se ostaa naiselle sen unelmien kämpän, ne kivat Guccin kengät ja sen iiiiihanan Vuittonin laukun. Jos lompakko ei enää jaksa juosta oravanpyörässä vaan palaa loppuun tai saa kenkää, niin ei kun ulos ja uutta tilalle.
Samanlaista viestiähän tuli jo syksyllä Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuksen kautta. Lainaan Taloussanomien uutista aiheesta:
Naisjohtajat käyttävät miehiään usein pelkkinä välineinä. Näin ilmenee Jyväskylän yliopiston taloustieteiden tiedekunnan tutkimuksesta, joka selvitti naisjohtajan puolison merkitystä.
Naimisiin naisjohtaja menee sen takia, että mies hankkii ruoan pöytään tai ostaa talon. Myös miehen ammatista on hyötyä; arvostetussa ammatissa toimiva puoliso koetaan hyödylliseksi.
Sori vaan tytöt, mutta noilla ehdoilla en kanssanne leiki.
Hyvin koulutetut työssäkäyvät ihmiset pysyvät parhaiten naimisissa. Paitsi jos nainen tienaa todella hyvin ja mies huonosti. Hyvätuloiset miehet eroavat harvoin, etenkin jos vaimo hoitaa kotia ja lapsia. (lihavointi allekirjoittaneen)
Tiivistettynä siis, jos mies tienaa hyvin ja nainen ei, pysytään yhdessä. Jos miehestä ei kuitenkaan ole auttamaan naista aina-niin-tärkeässä elintasokilvassa muiden designerperheiden kanssa, mies menee vaihtoon.
Tämä vahvistaa aiemmin muodostamaani käsitystä siitä, että huomattavalle osalle naisia miehet ovat vain pelkkiä käveleviä lompakoita. Lompakolle maksetaan seksillä siitä, että se ostaa naiselle sen unelmien kämpän, ne kivat Guccin kengät ja sen iiiiihanan Vuittonin laukun. Jos lompakko ei enää jaksa juosta oravanpyörässä vaan palaa loppuun tai saa kenkää, niin ei kun ulos ja uutta tilalle.
Samanlaista viestiähän tuli jo syksyllä Jyväskylän yliopistossa tehdyn tutkimuksen kautta. Lainaan Taloussanomien uutista aiheesta:
Naisjohtajat käyttävät miehiään usein pelkkinä välineinä. Näin ilmenee Jyväskylän yliopiston taloustieteiden tiedekunnan tutkimuksesta, joka selvitti naisjohtajan puolison merkitystä.
Naimisiin naisjohtaja menee sen takia, että mies hankkii ruoan pöytään tai ostaa talon. Myös miehen ammatista on hyötyä; arvostetussa ammatissa toimiva puoliso koetaan hyödylliseksi.
Sori vaan tytöt, mutta noilla ehdoilla en kanssanne leiki.
sunnuntai 4. tammikuuta 2009
Loppukaneetti
Vielä pari heittoa tuosta baariretkestä. Jaksoin istua siellä suunnilleen kahteen, jonka jälkeen totesin tilannearvion sen verran synkäksi että vihelsin pelin poikki. Olettaisin, että pilkun jälkeen tapahtuvan isojaon odottelu olisi voinut olla hyvä idea, mutta tuolla miehiä per nainen -suhteella ajatus vaikutti kuolleena syntyneeltä.
Ei se mitään, pää on avattu. Tästä on hyvä jatkaa. Ja jos se nyt ei aiemmasta käynyt selväksi, niin tässä vielä rautalankaa: joo, en saanut.
Ei se mitään, pää on avattu. Tästä on hyvä jatkaa. Ja jos se nyt ei aiemmasta käynyt selväksi, niin tässä vielä rautalankaa: joo, en saanut.
Katiskaa kokemassa, osa II
Jatketaanpas siis vielä vähän siitä kapakkakäynnistä. Oikeastaan peli oli menetetty jo sisään astuessa, koska havaitsin nopeasti että suhde miehet:naiset oli jotain viiden tai neljän suhde yhteen. Tuollaisessa tilanteessa on turha toivoa, että muuallekin kuin hierarkian terävimmälle huipulle heruisi jotakin. Ehkä paikka oli väärä. Täytyy yrittää selvittää, missä naiset käyvät miestä hakiessaan.
Toinen mahdollinen selitys naisten puuttumiseen on paljon synkempi. Valitettavasti ympärilleen katselemalla tuli sellainen käsitys, että ehkä siinä on perääkin. Suurin osa naisista nimittäin vaikutti suhtautuvan miehiin ja heidän lähestymisyrityksiinsä täysin välinpitämättömästi. He saapuvat paikalle ryhminä tai pareina, mikä vaikeuttaa lähestymistä tietysti eksponentiaalisesti. Jos kiinnostuneita miehiä kuitenkin jostain ilmenee, heitä kohdellaan kuin ilmaa.
Tarkkaavainen lukija ajattelee yllämainitun käsityksen syntyneen omista kokemuksistani. Tässä mentäisiin kuitenkin metsään, sillä havainto perustuu enemmänkin siihen, että seurasin erään toisen baarissa olleen kaverin edesottamuksia. Kyseessä oli minua hieman nuorempi ja oman arvioni mukaan komeampi tyyppi. Ei mikään Mr. Finland, mutta ei pahakaan. Ja tämä tyyppi yritti. Voi luoja, että se yritti. Jutteli kaikille, meni viereen tanssimaan, haki katsekontaktia, pisti itseään aivan satasella likoon. Sanalla sanoen jätkä oli siis mies ja teki aloitteita, juuri kuten meille opetetaan.
Lopputulos? Hylsyt kaikilta, siis aivan kaikilta. Naiset hylkäsivät tyypin niin totaalisesti, että en ole moista kylmyyttä nähnyt ikinä. Jopa se paikassa ollut hirvein tapaus antoi pakit. Osa niistä muijista oli sellaisia, että en edes itse ole niin epätoivoinen että lähtisin mukaan. Ja tämä, kaikilla mittareilla ja kaiken järjen mukaan minua kelvollisempi kaveri, sai niiltä pakit! En voi ymmärtää.
Mitä tästä voidaan sitten oppia? Ensinnäkin, naisilla tuntuu olevan aivan liian korkea käsitys omasta arvostaan. En vitussa ala nuolemaan jonkun älykkyydeltään Seiska & Big Brother -tasoa olevan, epäempaattisen ja ulkonäöltäänkin epämiellyttävän naisen varpaita vain saadakseni hänet. Saatana, niiden naisten pitäisi rukoilla minua edes vilkaisemaan heitä. Joku omanarvontunto tässä pitää sentään olla.
Toinen juttu on, että monet naiset tuntuvat tulevan oikeasti baariin vaan pitämään hauskaa. Eli tanssimaan, dokaamaan ja härnäämään miehiä. Ei sieltä oikeasti seuraa haeta, ellei nyt se unelmien prinssi (Dolce & Gabbanan mieshajuvesimainoksesta repäisty) kaveri ui liiveihin. Ehkä naisia ei siis ole baareissa siksi, että heillä on jo miehet tai heitä yritetään pokata tarpeeksi ilman mitään omaa aloitteellisuuttakin. Helvetti, enhän minäkään sinne baariin olisi mennyt, jos minulla jo nainen olisi.
Toinen mahdollinen selitys naisten puuttumiseen on paljon synkempi. Valitettavasti ympärilleen katselemalla tuli sellainen käsitys, että ehkä siinä on perääkin. Suurin osa naisista nimittäin vaikutti suhtautuvan miehiin ja heidän lähestymisyrityksiinsä täysin välinpitämättömästi. He saapuvat paikalle ryhminä tai pareina, mikä vaikeuttaa lähestymistä tietysti eksponentiaalisesti. Jos kiinnostuneita miehiä kuitenkin jostain ilmenee, heitä kohdellaan kuin ilmaa.
Tarkkaavainen lukija ajattelee yllämainitun käsityksen syntyneen omista kokemuksistani. Tässä mentäisiin kuitenkin metsään, sillä havainto perustuu enemmänkin siihen, että seurasin erään toisen baarissa olleen kaverin edesottamuksia. Kyseessä oli minua hieman nuorempi ja oman arvioni mukaan komeampi tyyppi. Ei mikään Mr. Finland, mutta ei pahakaan. Ja tämä tyyppi yritti. Voi luoja, että se yritti. Jutteli kaikille, meni viereen tanssimaan, haki katsekontaktia, pisti itseään aivan satasella likoon. Sanalla sanoen jätkä oli siis mies ja teki aloitteita, juuri kuten meille opetetaan.
Lopputulos? Hylsyt kaikilta, siis aivan kaikilta. Naiset hylkäsivät tyypin niin totaalisesti, että en ole moista kylmyyttä nähnyt ikinä. Jopa se paikassa ollut hirvein tapaus antoi pakit. Osa niistä muijista oli sellaisia, että en edes itse ole niin epätoivoinen että lähtisin mukaan. Ja tämä, kaikilla mittareilla ja kaiken järjen mukaan minua kelvollisempi kaveri, sai niiltä pakit! En voi ymmärtää.
Mitä tästä voidaan sitten oppia? Ensinnäkin, naisilla tuntuu olevan aivan liian korkea käsitys omasta arvostaan. En vitussa ala nuolemaan jonkun älykkyydeltään Seiska & Big Brother -tasoa olevan, epäempaattisen ja ulkonäöltäänkin epämiellyttävän naisen varpaita vain saadakseni hänet. Saatana, niiden naisten pitäisi rukoilla minua edes vilkaisemaan heitä. Joku omanarvontunto tässä pitää sentään olla.
Toinen juttu on, että monet naiset tuntuvat tulevan oikeasti baariin vaan pitämään hauskaa. Eli tanssimaan, dokaamaan ja härnäämään miehiä. Ei sieltä oikeasti seuraa haeta, ellei nyt se unelmien prinssi (Dolce & Gabbanan mieshajuvesimainoksesta repäisty) kaveri ui liiveihin. Ehkä naisia ei siis ole baareissa siksi, että heillä on jo miehet tai heitä yritetään pokata tarpeeksi ilman mitään omaa aloitteellisuuttakin. Helvetti, enhän minäkään sinne baariin olisi mennyt, jos minulla jo nainen olisi.
Katiskaa kokemassa
Kävin eilen baarissa, oikeastaan ensimmäistä kertaa elämässäni. Baarissa käymisellä tarkoitan nyt siis sitä, että mennään sellaiseen lihatiski-tyyppiseen paikkaan, yksin ja tietysti pillu mielessä. Ei tässä ensimmäistä kertaa siis kaljalla oltu, mutta mahdollisuudet kenenkään tapaamiseen niissä rauhallisemmissa paikoissa tuntuvat käytännössä olemattomilta.
Pelotti ihan helvetisti. Huvittavaa, sillä järjellä ajatellen kapakassa on aika vaikea mokata itseään totaalisesti - joku enemmän känninen on kuitenkin tehnyt jotain vielä pahempaa. Jos ei sinä iltana, niin jonain muuna. Pahimmillaan sieltä saa turpaansa, mikä tekee pelkästään hyvää, olettaen ettei pahempia pysyviä vaurioita tule.
Ensikertalaisena hyväksyin sen, että kyseessä on enemmän tiedusteluretki kuin rintamahyökkäys. En viitsinyt juoda paljoa, koska naistahan minä olin siellä hakemassa enkä känniä. Jälkimmäisen voi ottaa aina kun siltä tuntuu, edellisistä se pula on. Joka tapauksessa, sisään joskus yhdentoista tienoilla ja tilannetta kartoittamaan.
Hämmästyksekseni rohkaistuin jopa tekemään pari hapuilevaa lähestymisyritystä, mutta luonnollisesti ne torjuttiin ilmeellä 'pilaantunutta juustoa, hyiiiiii'. Yllätys! Havaitsin, että osa paikalla olleista uroksista onnistui menestyksekkäämmin iskemään juttua naaraiden kanssa. Menevät vaan kylmästi juttelemaan ja hetken kuluttua tyttö saattaa jopa nauraa.
Se vaan kiinnostaa että mistäköhän helvetistä ne niille naisille puhuvat? Eilisen kokemuksen perusteella ainakaan 'Moi, mikäs sun nimi on?' ei ole voittajan valinta avausrepliikiksi, varsinkin jos tytön nihkeäilmeisen vastauksen jälkeen toteaa että vitut tästä mitään tulee ja katkaisee yhteyden. Toisaalta, jos mimmi katsoo koko ajan ohitsesi ja näyttää tosiaan kuin mädän sitruunan syöneeltä, niin kannattaako itseään nolata sen pitempäänkään?
Omituisin havainto oli, että ainakin tässä baarissa käyvä miespuolinen väestö oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kuin samasta muotista valettua. Lyhyet hiukset kera geelin, ei naamakarvoitusta tai muita naistenkarkoittimia kuten aknea tai silmälaseja, bodattu vartalo ja rentoutta tavoitteleva olemus. Keskipituus lähempänä 190 senttiä kuin sataa kahdeksaakymmentä, paino ehkä 80-90 kiloa joka siis käytännössä lihasta. Hankala vertailuryhmä tällaiselle keskivertopulliaiselle.
Lisää kertomuksia retkeltä myöhemmin. Maltatte tuskin odottaa, vai?
Pelotti ihan helvetisti. Huvittavaa, sillä järjellä ajatellen kapakassa on aika vaikea mokata itseään totaalisesti - joku enemmän känninen on kuitenkin tehnyt jotain vielä pahempaa. Jos ei sinä iltana, niin jonain muuna. Pahimmillaan sieltä saa turpaansa, mikä tekee pelkästään hyvää, olettaen ettei pahempia pysyviä vaurioita tule.
Ensikertalaisena hyväksyin sen, että kyseessä on enemmän tiedusteluretki kuin rintamahyökkäys. En viitsinyt juoda paljoa, koska naistahan minä olin siellä hakemassa enkä känniä. Jälkimmäisen voi ottaa aina kun siltä tuntuu, edellisistä se pula on. Joka tapauksessa, sisään joskus yhdentoista tienoilla ja tilannetta kartoittamaan.
Hämmästyksekseni rohkaistuin jopa tekemään pari hapuilevaa lähestymisyritystä, mutta luonnollisesti ne torjuttiin ilmeellä 'pilaantunutta juustoa, hyiiiiii'. Yllätys! Havaitsin, että osa paikalla olleista uroksista onnistui menestyksekkäämmin iskemään juttua naaraiden kanssa. Menevät vaan kylmästi juttelemaan ja hetken kuluttua tyttö saattaa jopa nauraa.
Se vaan kiinnostaa että mistäköhän helvetistä ne niille naisille puhuvat? Eilisen kokemuksen perusteella ainakaan 'Moi, mikäs sun nimi on?' ei ole voittajan valinta avausrepliikiksi, varsinkin jos tytön nihkeäilmeisen vastauksen jälkeen toteaa että vitut tästä mitään tulee ja katkaisee yhteyden. Toisaalta, jos mimmi katsoo koko ajan ohitsesi ja näyttää tosiaan kuin mädän sitruunan syöneeltä, niin kannattaako itseään nolata sen pitempäänkään?
Omituisin havainto oli, että ainakin tässä baarissa käyvä miespuolinen väestö oli muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kuin samasta muotista valettua. Lyhyet hiukset kera geelin, ei naamakarvoitusta tai muita naistenkarkoittimia kuten aknea tai silmälaseja, bodattu vartalo ja rentoutta tavoitteleva olemus. Keskipituus lähempänä 190 senttiä kuin sataa kahdeksaakymmentä, paino ehkä 80-90 kiloa joka siis käytännössä lihasta. Hankala vertailuryhmä tällaiselle keskivertopulliaiselle.
Lisää kertomuksia retkeltä myöhemmin. Maltatte tuskin odottaa, vai?
lauantai 3. tammikuuta 2009
Parempi näin?
"Hän on kääntänyt pojan minua vastaan. Elämäni kalleimman drinkin nautin, kun kävelin viinibaariin monta vuotta sitten ja tapasin Sherylin. Se maksoi minulle kaikkiaan noin 17 miljoonaan (sic) puntaa", Gascoigne muisteli. (Helsingin Sanomat)
Koska minulla ei ole 17 miljoonaa puntaa, on ehkä sittenkin ilman naista oleminen onnellisempi vaihtoehto. Tuskinpa Gascoignekaan tekisi samaa virhettä uudestaan, jos saisi nyt päättää. Kumppani ei siis takaa onnea, tai ehkä onni päättyi vasta avioeron myötä.
En kuitenkaan yritä romantisoida kaverin tilannetta. Kuten jutussakin mainitaan, Gascoigne on käyttänyt viinaa ja huumeita täysin holtittomasti. Tämän lisäksi tyypin pää on sen verran sekaisin, että vuoden 2008 aikana piti käydä mielisairaalassa kaksi kertaa lataamassa. Harva parisuhde tuollaista kestää, luulisin.
Itsehän en pääse Gazzan kanssa samalle viivalle alkoholin käytössä, koska juon melko maltillisesti. Huumeitakaan en harrasta; vain hulluudessa taidan päästä osapuilleen samalle viivalle, vaikka mielisairaala onkin edelleen vieras paikka. Toisaalta, enpä ole entinen huippujalkapalloilijakaan. Ehkä juuri siksi Gazza saa - ja minä en.
Koska minulla ei ole 17 miljoonaa puntaa, on ehkä sittenkin ilman naista oleminen onnellisempi vaihtoehto. Tuskinpa Gascoignekaan tekisi samaa virhettä uudestaan, jos saisi nyt päättää. Kumppani ei siis takaa onnea, tai ehkä onni päättyi vasta avioeron myötä.
En kuitenkaan yritä romantisoida kaverin tilannetta. Kuten jutussakin mainitaan, Gascoigne on käyttänyt viinaa ja huumeita täysin holtittomasti. Tämän lisäksi tyypin pää on sen verran sekaisin, että vuoden 2008 aikana piti käydä mielisairaalassa kaksi kertaa lataamassa. Harva parisuhde tuollaista kestää, luulisin.
Itsehän en pääse Gazzan kanssa samalle viivalle alkoholin käytössä, koska juon melko maltillisesti. Huumeitakaan en harrasta; vain hulluudessa taidan päästä osapuilleen samalle viivalle, vaikka mielisairaala onkin edelleen vieras paikka. Toisaalta, enpä ole entinen huippujalkapalloilijakaan. Ehkä juuri siksi Gazza saa - ja minä en.
perjantai 2. tammikuuta 2009
Hetki 0
Tervehdys, te enemmän tai vähemmän karvaiset ystäväni.
Olen palannut taas eräällä tavalla takaisin lähtöpisteeseen. Viimeisin, hapuileva seurustelusuhde päättyi syksyllä. Sen jälkeen olen ollut Naiseton. Naisettomuuteni ei ole tissuttelua tai tuurijuoppoutta. En ole sortunut intohimoisiin yhden illan juttuihin, pidemmistä seikkailuista puhumattakaan. Minusta on siis tullut eräänlainen nais-absolutisti.
Valitettavasti en ole absolutisti omasta tahdostani. Keskimääräinen naiseläjä vaikuttaa, syystä tai toisesta, tuntevan minua kohtaan kutakuinkin halpaan lauantaimakkaraan verrattavaa vetoa. Harmillista kyllä, kauniimpi sukupuolihan koostuu nykyään lähinnä nirsoista hienohelmoista ja vegaaneista. Tuote ei siis tee kauppaansa, kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.
Tämän lauantaimakkarapaketin tuoteselosteessa kerrotaan sisällön koostuvan parikymppisestä teekkarista. Lihaa paketissa ei ole normaalia enempää, joten menekkiongelman syy ei liene siinä. Ehkäpä tämä lauantaisiivulajitelma on kuitenkin hieman liian ujo ja sijaitsee turhan syvällä hyllyn takaosassa. Toisaalta, aiemmat kokemukset pariutumisrituaaleista ovat osoittaneet niiden olevan julmuudessaan jostain Maon ja Pol Potin väliltä. Tämä tosiseikka ei ole omiaan lisäämään intoa aktiiviseen face-to-face -markkinointiin.
Tehtäväni on pyhä; aion kirjoittaa siitä asiasta jota suomalainen mies sydämestään vihaa ja rakastaa, eli suomalaisesta naisesta ja etenkin sellaisen puutteesta. Pidän tätä blogia, kunnes löydän itselleni seurustelukumppanin - eli luultavasti pitkään.
Ja te luette. Perkele.
Olen palannut taas eräällä tavalla takaisin lähtöpisteeseen. Viimeisin, hapuileva seurustelusuhde päättyi syksyllä. Sen jälkeen olen ollut Naiseton. Naisettomuuteni ei ole tissuttelua tai tuurijuoppoutta. En ole sortunut intohimoisiin yhden illan juttuihin, pidemmistä seikkailuista puhumattakaan. Minusta on siis tullut eräänlainen nais-absolutisti.
Valitettavasti en ole absolutisti omasta tahdostani. Keskimääräinen naiseläjä vaikuttaa, syystä tai toisesta, tuntevan minua kohtaan kutakuinkin halpaan lauantaimakkaraan verrattavaa vetoa. Harmillista kyllä, kauniimpi sukupuolihan koostuu nykyään lähinnä nirsoista hienohelmoista ja vegaaneista. Tuote ei siis tee kauppaansa, kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa.
Tämän lauantaimakkarapaketin tuoteselosteessa kerrotaan sisällön koostuvan parikymppisestä teekkarista. Lihaa paketissa ei ole normaalia enempää, joten menekkiongelman syy ei liene siinä. Ehkäpä tämä lauantaisiivulajitelma on kuitenkin hieman liian ujo ja sijaitsee turhan syvällä hyllyn takaosassa. Toisaalta, aiemmat kokemukset pariutumisrituaaleista ovat osoittaneet niiden olevan julmuudessaan jostain Maon ja Pol Potin väliltä. Tämä tosiseikka ei ole omiaan lisäämään intoa aktiiviseen face-to-face -markkinointiin.
Tehtäväni on pyhä; aion kirjoittaa siitä asiasta jota suomalainen mies sydämestään vihaa ja rakastaa, eli suomalaisesta naisesta ja etenkin sellaisen puutteesta. Pidän tätä blogia, kunnes löydän itselleni seurustelukumppanin - eli luultavasti pitkään.
Ja te luette. Perkele.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
