Piti lähteä eilen yöelämään etsimään sitä ihanaa vastinpariani - joka tietysti meistä jokaiselle on ihan varmasti olemassa, kunhan vaan jaksaa etsiä - mutta en saanut itseäni liikkeelle. Tarkoitukseni oli yrittää tänään uudestaan, mutta sekin jää tekemättä. Ei tuonne ole oikein mieltä lähteä silloin, kun mieliala on täysin pohjalukemissa.
En oikein tiedä ketä helvettiä minä yritän tässä kusettaa. Elämäni oli seitsemän vuotta sitten kurjaa. Olen sen jälkeen tehnyt kovaa töitä saadakseni asiat käännettyä parempaan päin. Tätä menoa koulutus on parin vuoden kuluttua hyvää tasoa, taloudellisesti asiat ovat jo tällä hetkellä OK. Naisten kanssa on tullut leikittyä jonkin verran, ne jutut olette tainneet jo ehtiä täältä lukea. Oikeastaan vain se tyttöystävä puuttuu tästä kuviosta.
Mutta en ole onnellinen.
Jos joka päivä olisi yhtä tuskaa, olisin tietysti jo kuollut. En kuitenkaan nauti elämästä. Ihminen on hyvä huijaamaan itseään, mutta sitten joskus välillä pysähtyy kelailemaan sitä että hei, mähän olin jo 7-vuotiaana ihan helvetin ahdistunut tapaus. Tuollaisen sulkee mielestään. Kyllä se siitä, asiat järjestyy, nuoruus on vaan vaikeeta aikaa ja sit kun toi ja toi ja toi on toisin, niin....
Ei. Ei se mene niin. Onnellisuus on hetkellistä, merkityksettömyys ja onnettomuus ovat pysyvämpiä tiloja. Elämä ei ole helvetti, vaan jonkinlainen lempeä kiirastuli, jossa tuskan korvaavat lievä epämukavuus, pettymykset ja yleinen tarkoituksettomuus.
Omituisinta on se, että olen vielä täällä. Suuri osa minusta haluaa lähteä. Tapa on mietittynä, junan alle tai mahdollisesti joku rämä Corolla alle ja rekkaa päin. Luultavasti edellinen, koska se on idioottivarma. Kerran kun tekee, niin ei tarvitse enää miettiä uskallatko vai kykeneekö vaan paskan puhumiseen.
On niitäkin tekijöitä, jotka pitävät minua täällä. Tärkein ja ensimmäinen on perhe. Tiedän, että olisi heille kova isku jos yllättäen repäisisin ja heittäisin veivini. Voisin kirjoittaa vaikka minkälaisen lohduttelevan itsemurhaviestin, mutta silti aiheuttaisin huomattavaa vahinkoa heidän elämälleen. Ainakin vanhempien täytyisi ensin ehtiä kuolla ja siihen kulunee vielä parisenkymmentä vuotta vähintään.
Sitten on se, että olen tullut myöhemmällä iällä liian ylpeäksi. En oikein kestäisi sitä, että kaikki ne jotka ovat aina ajatelleet ettei minusta tule mitään saisivat nauttia oikeassa olemisen tunteesta. Haluaisin ensin näyttää niille oikein kunnolla. Kaverin kanssa naureskeltiin joskus, että lukisi tohtoriksi ja sitten hirttäytyisi täydessä juhlapuvussa, hattu päähän kiinnitettynä ja miekka vyöllä. Vaan toimisiko tuokaan? Itsemurhaan päättyvä elämä vihjaa vahvasti, että ei sitten lopulta olekaan tehty niitä oikeita valintoja vaan on epäonnistuttu.
Lopuksi on se itsesuojeluvaisto, joka on aina kova. Siksi alkeellista kädellistä tuolla sisällä pitäisikin kusettaa jotenkin, esim. juuri junan avulla. Apina ei tajua sellaista, mutta korkean paikan tai teräaseet se tajuaa. En usko, että pystyisin itsemurhaan noiden avulla, ellei olisi aivan äärimmäinen pakkorako. Istut radalla, katsot toiseen suuntaan, kuuntelet hyvää musiikkia ja luet Raamattua. Pimeys tulee äkkiä, se olisi hieno loppu.
I'll find a place to rest my spirit if I can
Perhaps I may become a highwayman again
Or I may simply be a single drop of rain
But I will remain
And I'll be back again, and again and again and again and again..
Tekstit
Kai ymmärrät, että tuollainen olotila ei ole "normaali" ja sille pitää tehdä jotakin? Ei elämän ole tarkoitus olla lempeä kiirastuli, jossa satunnaiset hyvänolonhetket ovat poikkeuksia.
VastaaPoistaMainitsit tarkoituksettomuudentunteesta. Lukaisepa jokin Viktor E Franklin kirja noin alkuun. Ihminen tarvitsee tunteen siitä, että elämässä on mieltä.
Positiivisuuspsykologia (googlaa Martin Seligman) erottelee toisistaan mielihyvän ja nautinnon. Mielihyväksi määritellään esim. aistinautinnot - sellaiset, joiden antama hyvä olo kestää vain hetken ja tunteen eteen ei tarvitse laittaa itseään peliin; kunhan hörppäisee sen kahvikupin tai jämähtää nojatuoliin katsomaan kiinnostavaa leffaa. Sanomattakin on selvää, että näistä ei sisäinen tyhjyys täyty.
Nautinto on sellainen, johon saa laittaa itsensä kokonaisvaltaisesti mukaan; saa käyttää luontaisia taipumuksiaan ja oppia jopa lisää, kokee "antavansa itsestään" ja on aktiivinen toimija, parhaimmillaan kokee että asialla on jotakin syvää merkitystä. (Vaikka tekeminen ei olisi mitään "suurta".) Koska ihminen tarvitsee tunnetta merkityksestä.
Puhutaan myös low flowsta ja high flowsta. Ensin mainittu on esim. musiikin kuuntelua tai tietsikkapelin pelaamista; jälkimmäinen instrumentin soittamista tai jalkapallon pelaamista - sellaista, missä itse on aktiivinen.
Low flow (joka on hyvin tyypillistä passiivisille "pikaruoka"mielihyväfriikeille = tämän ajan ihmisille) altistaa masennukselle.
Jos näistä ei ole apua avaamaan näköaloja, niin toki koska tahansa kannattaa mennä juttelemaan jollekulle alan ammattilaiselle.
Ihmissuhteet ovat merkityksellinen asia hyvinvoinnissa. Olisikohan hiukan niin, että kun on ensin hyvä olla itsensä kanssa, mahdollisuus muodostaa läheisiä suhteita paranee. Ihminen hakeutuu onnellisen ihmisen lämpöön. Jos on kovin tarvitseva, toisen selkään tulee raskas taakka ja antaa onnensa avaimet toisen ihmisen taskuun - nou good.
Happiness - you are worth it! :)
Minttu
Ihan totta, että pitää ensin olla itsensä kanssa sinut ja tasapainossa, että kykenee rakentamaan terveen suhteen toisen kanssa. Ollessani suhteessa epätasapainoisen ihmisen kanssa sain ylimääräistä stressiä toisen mielialavaihteluista. Sellasta siksakkia en halua enää kokea uudelleen.
VastaaPoistaYritä löytää joka päivästä joku positiivinen piirre! :) Ei tätä elämää synkän asenteen kanssa kestä! Pienikin positiivinen ajatus vie pitkälle eteenpäin.
Emmi
> Kai ymmärrät, että tuollainen olotila ei ole
VastaaPoista> "normaali" ja sille pitää tehdä jotakin?
En tiedä, mikä on 'normaali'. Minulle tämä on aika lailla sitä, mitä elämä on ollut. Vähän kuin mudan läpi ryömimistä. Aina välillä sieltä paskan seasta löytää korkkaamattoman kaljapullon tai pussin juustonaksuja, mutta noin keskimäärin aikamoista paskaa.
> Ei elämän ole tarkoitus olla lempeä
> kiirastuli, jossa satunnaiset hyvänolonhetket
> ovat poikkeuksia.
Ei elämällä taida olla varsinaista tarkoitusta lisääntymistä lukuunottamatta. Näyttää siltä, että tässä tarkoituksessa tulen epäonnistumaan, mikä sinänsä on ehkä näillä perintötekijöillä ihan hyvä.
Ei olion onnellisuudella, mönkii se olio sitten neljällä tai kahdella jalalla, ole mitään merkitystä minkään kannalta. Liian onnelliset ja liian onnettomat vaan lisääntyvät huonosti, mikä tekee heistä ongelmallisia. Minä olen mm. tästä ominaisuudesta johtuen todennäköisesti evolutionaarinen umpikuja.
> Mainitsit tarkoituksettomuudentunteesta.
> Lukaisepa jokin Viktor E Franklin kirja noin
> alkuun. Ihminen tarvitsee tunteen siitä, että
> elämässä on mieltä.
En usko, että Franklin ajatukset erikoisemmin näkökantojani muuttaisivat. Frankl uskoi ymmärtääkseni Jumalaan. Minä en, valitettavasti, usko. Frankl uskoi vapaaseen tahtoon. Minä en usko siihenkään.
Franklilla oli omituinen käsitys siitä, että kärsimys on mielekästä. Ei se ole. Se on vain kärsimystä. Meillä on kyky aistia tuskaa, koska se on monesti äärimmäisen hyödyllistä. Joillakin tuo kyky on vinksahtanut.
> Low flow (joka on hyvin tyypillistä
> passiivisille "pikaruoka"mielihyväfriikeille
> = tämän ajan ihmisille) altistaa
> masennukselle.
En pelaa.
En katso televisiota.
Yksinkertaisesti on niin, että harva asia tuottaa minulle mielihyvää. Eräänä päivänä juttelin yhden kaverini kanssa ja totesin hänelle, että tajusin voivani hyvin hankkia kunnon koulutuksen. Päättelin, että kun elämäni on joka tapauksessa kurjaa, niin se voi saman tien olla kurjaa korkeakoulutettuna. "Itken mieluummin mersussa kuin bussissa."
Kaveri ei ymmärtänyt tätä, vaan sanoi olevansa onnellinen saadessaan puuhata omiaan ja onneton silloin, kun täytyy tehdä jotain tylsää. Minä en ymmärtänyt häntä.
> Jos näistä ei ole apua avaamaan näköaloja,
> niin toki koska tahansa kannattaa mennä
> juttelemaan jollekulle alan ammattilaiselle.
Ihmisluokista kaikkein alhaisin on se, joka ansaitsee elantonsa toisten kärsimyksestä. Ammattiymmärrystä 150€/h, ei tulosvastuuta. Kokeiltu on. Ei koskaan enää. Loistava bisnes, mutta en suosittele asiakkaana olemista.
> Olisikohan hiukan niin, että kun on ensin
> hyvä olla itsensä kanssa, mahdollisuus
> muodostaa läheisiä suhteita paranee. Ihminen
> hakeutuu onnellisen ihmisen lämpöön. Jos on
> kovin tarvitseva, toisen selkään tulee raskas
> taakka ja antaa onnensa avaimet toisen
> ihmisen taskuun - nou good.
Tämä on varmasti totta. Jos ihminen on hyvätuulinen ja tasapainoinen, hänen kanssaan on helpompi ja miellyttävämpi olla.
Olen luultavasti tällaisenaan täysin mahdoton seurustelukumppani. Yritän olla yksi niistä muista, mutta en ole. Enkä tule koskaan olemaankaan. Jos seurustelisin jonkun kanssa, vetäisin hänet vain mukanani.
Kuten yksi ex-naiseni sanoi, "mä tarvitsen jonkun positiivisen ihmisen". Tässä iässä täytyy jo vetää johtopäätöksiä sen suhteen, millainen persoonallisuus minulla on ja mihin se johtaa.
> Happiness - you are worth it! :)
"You are not a beautiful and unique snowflake. You are the same decaying organic matter as everyone else, and we are all part of the same compost pile."
> Yritä löytää joka päivästä joku positiivinen
VastaaPoista> piirre! :) Ei tätä elämää synkän asenteen
> kanssa kestä!
Eli myönnät, että yhtä helvettiähän tämä koko homma on, jos itseään ei yritä vähän kusettaa? :D
Mutta olet oikeassa meistä epätasapainoisista. Hitto, miksi ottaa viallista, jos ehjääkin on tarjolla?
>Eli myönnät, että yhtä helvettiähän tämä koko >homma on, jos itseään ei yritä vähän kusettaa? :D
VastaaPoistaKyllä. Mutta ennenpitkää siitä "kusetuksesta" tulee totta, mitä lujemmin siihen uskoo. Jos huijaa itseään vähän, huomaa tekevänsä työtä sen asian eteen.
Ehjäksi tulemisessa on kyse tahdonvoimasta, kuten monessa muussakin asiassa. Jos eräs kaunis päivä (päivä ei ole välttämättä kaunis, mutta ajattelet, että se on kaunis) päätät olla ehjä, päätät jättää turhat itsetuhoiset ajatukset ja itsesäälissä rypemisen, ja alat nauttia elämästä täysin siemauksin (toisin sanoen imet itseesi kaiken positiivisen energian ja torjut negatiivisen), tavoitat "ehjyyden nirvanan", joka on siis yksinkertaistettuna vaan sitä, että ei valita joka vitun asiasta. Asenne on kaiken a ja o.
Emmi
Tuosta Franklin uskosta en osaa sanoa - en muista, koska siitä on kai 10 vuotta kun olen lukenut hänen kirjojaan. Ei se ainakaan kovin vahvasti sieltä tule läpi. (Ja miljoonat ja taas miljoonat ihmiset kokevat elämän mielekkääksi uskomatta mihinkään korkeampaan voimaan.) Käsittääkseni Frankl ei ihannoi kärsimystä vaan hänen mielestään ihminen selviää lähes mistä tahansa jos hänestä elämässä on mieltä. (Ex-teräsmies, neliraajahalvaantunut - nyt jo kuollut - Christopher Reeve sanoi hyvin, että kipua ei voi välttää elämässä mutta kärsimys on oma valinta.)
VastaaPoistaFrankl puhuu siitä, että tarkoitus on jokaisen itsensä etsittävissä ja löydettävissä.
Vapaa tahto on sikäli paradoksi, että jokainen on hyvin kiinni omissa jumittuneissa asenteissaan - sikäli vapaa tahto on "harhaa". Ellei sitten urakalla ala kyseenalaistaa maailmankatsomustaan ja muutu prosessissa. Et kai sentään ajattele että ihminen on kuin marionettinukke narujen päässä?
Elämän tarkoitus saattaa tietoisella olennolla olla jotakin "enemmän" kuin lisääntyminen jos hän niin päättää. Simpanssit, joiden kanssa meillä on 99 % yhtä geneettisesti, ovat vain vaistojensa varassa eläviä viettiolentoja, mutta ihmisen ei tarvitse jäädä korkeamman tietoisuutensa kanssa ihan niin alhaiselle tasolle.
Yksi tuttu kävi vuosikausia terapiassa YTHS:n piikkiin, söi myös jotakin pillereitä (syö ilmeisesti edelleenkin) eikä hänen elämänlaatunsa näytä paljon kohentuneen. Hän on jämähtänyt uhrin rooliin; ei ota vastuuta elämästään. Eräs toinen taas on kokenut kaikkea mahdollista kurjaa insestistä lähtien mutta kummasti hän jaksaa porskuttaa, pääsääntöisesti hyvillä mielin. (Traumaterapiasta on ollut hänelle apua.)
Onnea ei voi kaataa kenenkään päälle eikä se ole kuin vettä jota voi nostaa kaivosta. Pikakeinot (esim. rakastuminen) eivät yleensä toimi - se on vaan prkl tehtävä se työ että tutustuu itseensä; ottaa selvää mistä asioista minä saan iloa, mikä antaa minulle merkityksentunnetta. Sitä ei voi tietää kuin tutustumalla itseensä.
Voi toki viettää elämänsä kärvistellen, mutta mielestäni se on ainutkertaisen elämän halveksimista. Varsinkin meillä täällä länsimaassa, joilla on katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa.
Negatiivisuus käyttövoimana ei ole kovin kehittävä - olet sen varmaankin tullut elämässäsi huomaamaan.
En ole mikään terapeutti (luojan kiitos) mutta jos vinkkaat, voimme keskustella asiasta tarkemmin sähköpostitse. Koska olet ihminen siinä kuin minäkin, sinulla on oikeus elää hyvää elämää.
Oscar Wilde sanoi jotenkin niin, että kaikkihan me kuljemme loassa, mutta toiset meistä katsovat tähtiin.
Minttu