Join omani kirjoittaessani testamenttiani ja hoitotestamenttiani. Muita juojia ei ole kuulunut niin pitkään aikaan, että pelkään tuon menevän hiljalleen pilalle. No, kävihän täällä se yksi, jota panin ja joka ei sen jälkeen halunnut kuulla minusta mitään. Mutta ei sille valkoviini kelvannut.
Pari viikkoa sitten tuli repäistyä naisrintamalla. Huomasin ruokalassa yksinäisen, kivannäköisen tytön. Tein sitten faux pasin; menin tarjottimeni kanssa tytön viereen ja pyysin lupaa istua. Sitten rupesin selittämään mimmille kaikenlaista paskaa. Normaali ihminenhän ei tuollaista tee, mutta minulla ei enää ole hirveästi menetettävää..
No, se meni ihan hyvin, tultiin mukavasti juttuun. Lopulta annoin hänelle jollain tekosyyllä puhelinnumeroni, jonka tyttö otti ja antoi sitten omansa. Ihan hyvä tulos sinänsä - kahta naista olen yrittänyt ruokatunnilla lähestyä ja jo onnisti. Se toinenkaan ei ollut kohtaamisena mikään katastrofi, vaan (oman ilmoituksensa mukaan) jo varattu tapaus.
Kelataan siitä sitten pari päivää eteenpäin, niin tilanne on ennalta-arvattava. Eli vaihdetaan tekstiviesti tai kaksi, joissa selviää että "tosi kiva kun tulit jutteleen, mut en etsi nyt muita kuin kavereita" (lue: olet ruma/muuten vastenmielinen).
No, ihan sama. Pitäisi muutenkin keskittyä siihen, että saisi tämän itsari-projektin liikahtamaan eteenpäin. Sitähän se Sodinikin kirjoitti, "I need to realize the details of what I never accomplished in life and to be convinced the future is merely a continuation of the past - WHICH IT ALWAYS has been."
Pelkään, että tälläkin kerralla kaikki jää puolitiehen ja jatkan tätä turhaa kärsimistä. Koko päivän mieliala on ollut sopivan alhaalla, nyt se taas nousee. Perkele.
Well, we're doin' mighty fine, I do suppose,
In our streak of lightnin' cars and fancy clothes,
But just so we're reminded of the ones who are held back,
Up front there ought 'a be a Man In Black.
Tekstit
Voi sinua :(
VastaaPoistaJos pelkäät kaiken jäävän puolitiehen, niin ehkä alitajuntasi yrittää kertoa sinulle, että masennuksen alhoista nouseminen olisi sittenkin vaivan arvoista? Se vaatii työtä ja sitoutumista, mahdollisesti ammattiapuakin, mutta eikö se kuitenkin olisi vaivan arvoista?
Nykyisessä tilassasi -- jos olosi tosiaan on puoliksikaan niin kurja kuin blogista välittyy -- keskityt ratkaisemaan väärää ongelmaa etsiessäsi naista. Kun elämäsi on onnellista, nainen löytyy rinnalle. Naisen löytäminen rinnalle sen sijaan ei tee onnelliseksi, vaikka saattaakin lisätä ja tukea jo olemassaolevaa onnellisuutta.
> Voi sinua :(
VastaaPoista:)
> Jos pelkäät kaiken jäävän puolitiehen, niin
> ehkä alitajuntasi yrittää kertoa sinulle,
> että masennuksen alhoista nouseminen olisi
> sittenkin vaivan arvoista?
Ihmisellähän on sellainen perus-elämänhalu, itsesuojeluvaisto, joka potkii kovasti vastaan helvetin vaikeissakin tilanteissa. Itsemurha on iso päätös, eikä sen kannattavuudesta ole etukäteen helppoa tehdä arviota. Kaikki olisi voinut kääntyä parempaan jo heti seuraavana päivänä tai sitten on mahdollista että edessä olisi ollut kymmeniä vuosia pelkkää tuskaa.
> Se vaatii työtä ja sitoutumista,
> mahdollisesti ammattiapuakin, mutta eikö se
> kuitenkin olisi vaivan arvoista?
Ehdottomasti, jos taustat olisivat vähän toiset. Eli jos olisin perusonnellinen nuorimies jolla sattuu olemaan masennusjakso, niin tulevaisuudenkuva voisi olla siitä masennuksesta selviämisen jälkeen ihan positiivinen.
Valitettavasti asiat ovat kuitenkin vähän toisin.
> Nykyisessä tilassasi -- jos olosi tosiaan on > puoliksikaan niin kurja kuin blogista
> välittyy -- keskityt ratkaisemaan väärää
> ongelmaa etsiessäsi naista. Kun elämäsi on
> onnellista, nainen löytyy rinnalle. Naisen
> löytäminen rinnalle sen sijaan ei tee
> onnelliseksi, vaikka saattaakin lisätä ja
> tukea jo olemassaolevaa onnellisuutta.
Ehkä. Tuollaista yllättävää käännettä onnellisuuteen ei kuitenkaan ole näköpiirissä. OK, tietysti voidaan aina heittää näitä klassikkolausuntoja, täytyy tehdä työtä, tutkiskella itseään ja nauttia elämän pienistä iloista. Ja niin edespäin.
Mutta nuo ovat pelkkiä korulauseita, joiden ainoa tarkoitus on syyllistää henkisesti pahoinvoivat omasta kohtalostaan. Mitäs et vaan osaa, nih!
Heipä hei, naiseton
VastaaPoistaEi pidä paikkaansa, että perusonnelliset ne selviää masennuksistaan ja sellaisia vain pystyy hoitamaan. Kyllä masentuneet ovat yleensä ihan kaikkea muuta kuin perusonnellisia, ja elämä on pitkä pimeä tie. Masennus ei tupsahda kuin taivaalta onnellisen ihmisen elämään, vaan takana on aina vaikeita ja kipeitä kohtaloita.
Se, ettei mikään tunnu miltään, ei ole mikään luonteenpiirre, vaan masennusoire. Kuolema on yksi vaihtoehto, mutta kai sitä ennen voisi kokeilla ihan oikeaa hoitoa: lääkkeitä ja terapiaa. Ei ne ole mitään höttöä, vaan ihan oikeita ja hyviä, kliinisesti todennettuja keinoja. Jos ihmiseltä katkeaa jalka, niin kyllä silloin osataan mennä oikeaan paikkaan sen kanssa, eikä sen sijaan itse lastoiteta sitä ja sitten mietitä itsensä lopettamista armosyistä. Mutta jos ihmiseltä katkeaa mieli, niin yhtäkkiä mitään ei olekaan tehtävissä ja yksin sitä vain on pärjättävä. Minusta siinä katkeaa logiikka aika täydellisesti. Voin kertoa, että yksin pähkäilemällä ei aina pääse ajatuskehistään ja toimintamalleistaan eroon. Ei, vaikka olisi miten älykäs ja looginen tahansa, koska oman päänsä ulkopuolelle ei pääse
Et voi vielä tietää, mikä elämässäsi on masennuksen aiheuttamaa ja millaista se olisi sitten, kun parantuisit. Terapia ei varmasti voi olla pahempaa kuin tanssikurssi. Näin sekä terapiassa että zumbassa käyneenä voin vakuuttaa.
Ja nuo korulauseet ovat totta. Syyllistäminen ei ole niiden tarkoitus, vaan tarkoitus on kuvata sitä, miltä se tuntuu, kun pääsee vähitellen siitä mustasta raskaasta suosta irti. Minä en ainakaan pystynyt yksin tekemään muuta kuin kuristamaan itseni selviytymiskeinoillani lähes hengiltä, ei sitä vaan aina ja automaattisesti osaa. Mutta muuta voi oppia. Pikakäännettä ei ole luvassa, mutta matka toisenlaiseen paikkaan on mahdollinen. Se ei ole kytkimen kääntämistä, vaan pikemminkin pitkä liukuväri mustasta vaaleampaan.
Älä huoli, en ole humanisti tai hippi, vaan luonnontieteilijä ja olen kerta kaikkiaan kiinnostunut vain todellisista asioista ja toimivista teorioista. Masennus vääristää koko kokemusmaailman vituilleen, mutta sen ei ole pakko olla niin. Jostain syystä hoidon hankkiminen on vähemmän hyväksyttyä ja suurempi tabu kuin perinteinen itsensä kiikkuun vetäminen. Oman yksityisen kärsimyksensä kanssa on kunniakasta mennä hautaan, mutta ammattilaiselle avautuminen on jotakin hyvin hyvin noloa ja stigmatisoivaa. Melkein kuin joku pyyhkisi vieläkin pyllyn, kun käy kakalla. Tai nostaisi itsensä muiden yläpuolelle - enhän minä nyt niin sairas ole, kyllä jotkut muut enemmän ansaitsevat. Hah, sanon minä.
Liity ihmeessä meidän luusereiden joukkoon. Tällä puolella on mielekkäämpää.
Kiitos kauniista sanoistasi, Annikki. Olen kuitenkin elämäni aikana kokeillut niin terapiaa kuin lääkkeitäkin. En enää oikein usko siihen, että tilanne niillä korjaantuisi.
VastaaPoistaEn halua, että joku elättää itseään ammattiymmärtämällä minua kovaan tuntihintaan. Se on väärin. Näinhän se kuitenkin taitaa mennä, heikkojen selkänahasta revitään kaikki mahdollinen irti. Vahvat saavat lämpöä ilmaiseksi tai eivät sitä edes tarvitse.
Olen yrittänyt toimia niin hyvin kuin pystyn tehdäkseni elämästäni onnellista. Aina se ei vaan riitä.
Eipä taida aina riittääkään, mutta joskus pienikin ripe jotakin toivoa riittää.
VastaaPoistaSinun asiantuntijasi hinta on melkoinen. Minun psykiatri maksaa 90e/h ja se on ihan hyvä keskihinta. Jotenkin on silti vähän vinksahtanutta ajatella, että joku rahastaa vain ja ainoastaan toisten kärsimyksellä, kun tarjoaa hoitopalveluita. Hyvä terapeutti tekee kuitenkin koko persoonallaan työtään, eikä ole välinpitämätön. Minun äitini suree vieläkin asiakastaan, joka ei kaikesta työstä huolimatta pystynyt elämään. Kaikesta pahasta, mitä tälle pojalle oli tehty, pystyi kyllä selviämään, mutta siitä pahasta, mitä hän itse lopulta teki, ei pystynyt. Yhteys on kuitenkin monesti tärkeämpi tekijä kuin terapeutin suuntaus: kuka tahansa ei voi hoitaa ketä tahansa.
Olen tosi lääkemyönteinen, mutta tosiasiahan on, että niillä on ehkä 60% teho, eli iso osa ihmisistä jää vaikutusten ulkopuolelle. Mukaanlukien minä itse: ehdin kokeilla 7 eri lääkettä laihoin tuloksin. Vain rauhoittavista oli apua ahdistukseen. Toivottavasti voit keskustella hoidostasi hoitavan tahon kanssa, ettet sulkeudu jo valmiiksi ruumispussiisi olemaan hiljaa ja odottamaan sitä kuoleman hetkeä. Et sinä varsinaisesti tahdo kuolla, et vain tahdo elää tuskallista elämää, josta ei tunnu olevan poispääsyä tai lepoa.
Sitäpaitsi vastustan kovasti rekan alle ajamista: siinä monesti kuolee tai vammautuu rekkakuski ja tekijä ei aina kuole, ja jos onnistuukin itsensä tappamaan törmäyksessä, niin kuskin kohtalo ei ole sen arvoista. Useimmat traumatisoituvat tilanteesta ja näin olet siirtänyt kauhusi syyttömälle. Sama koskee junan alle hyppäämistä: siellä on oikea ihminen ajamassa sitä junaa ja päälle ajaminen on kovempi kohtalo kuin alle jääminen.
Setäparka vuorasi kellarinsa muovilla ennen kuin vanhana metsämiehenä ampui itseään sydämeen, mutta näin ajattelevaisista toimenpiteistä huolimatta se ei tainnut olla serkulle lohdullista löytää isänsä sieltä. Eräs ampui itseään isänsä haulikolla suuhun - ja jäi eloon vammautuneena. Jostain syystä se kuolemanhalu loppui siihen. Sitten on ollut lähipiirissä retkikeittimen kaasuun ja muovipussiin kuolemista ja vyöhön hirttäytymistä ja monet ovat perinteisemmin juoneet itsensä hengiltä. Kaikenlaisia luovia ratkaisuja, mutta ei yhtäkään sellaista, jolla olisi pysynyt hengissä. Ehkä olen kiinnostuneempi siitä, miten siihen umpikujaan, mustaan pussiin, saa tökättyä reiän ja painuneisiin keuhkoihin ilmaa - niin sanotusti. Sellainen on minusta arvokasta, vaikka kyllä kuolemaa ymmärrän ja se on minulle kovin tuttu.
Moi,
VastaaPoistaMitä kirjoitit viesteissä? Tuskin olisit koskaan saanut numeroa, mikäli kyseessä olisi ulkonäkö/vastenmielisyys. Tällöin tyttö olisi ollut varattu tai numero olisi 56-vuotiaan Teron. Luultavasti tyttö piti sinua, jopa viehättävänä ja rohkeana.
Tunnen kundeja, joille usein käy samoin kuin sinulle. Parit viestit ja se on siinä. Nämäkin kaverit ovat aika lyötyjä ennalta. Heillä on yhteistä, että he selittelevät ja pyytelevät anteeksi turhaan. Tuskin kukaan haluaa kumppanikseen ihmistä, joka selittelee ujoudellaan, miksi laittaa viestiä myöhässä tms typerää.