En tiedä, onko minulla enää kovinkaan paljoa sanottavaa jäljellä.
Kävin viime viikonloppuna vielä ulkona, ilman mitään tuloksia tietenkin. Pakkanen pitää naiset kotosalla, eikä noiden kapakkareissujen saldo paremmallakaan säällä ole koskaan ollut kovin kummoinen. Pari hassua yhden illan juttua, joista ei mitään sen suurempaa poikinut. Hetken lämpö, jonka jälkeen sellainen "en-nyt-viitsi-sanoa-tätä-suoraan-mutta-ei-tavata-enää-ikinä"-asenne lyö toiselta osapuolelta vasten kasvoja.
Mielialalääkkeeni loppuivat, joten päätin lopettaa myös koko lääkityksen. Se ei ole tehnyt elämästäni miellyttävää - miksi siis jatkaa lääkkeiden syömistä? Nuo pillerit eivät ole kyenneet edes pitämään näitä itsetuhoisia ajatuksia kurissa, kuten blogia lukeneet ovat varmasti ehtineet huomata.
Tulin jutelleeksi tästä teemasta yhden eksäni kanssa pari päivää sitten. Asia ei vaikuttanut häntä pahemmin kiinnostavan, enkä ihmettele miksi. Hänellä on omakin elämänsä elettävänään. Seurustelimme joskus vähän aikaa, enkä osannut edes rakastaa häntä. Ei kai hänkään minua.
Niinpä keskustelu päättyi kuten sen pitäisikin päättyä, kysymykseen siitä miksi kerron hänelle tällaista nyt. Kaipa se on vain jonkinlaista epätoivoa, koittaa vielä tarrautua kiinni johonkin illuusioon. Kyllä se tästä, yritä vaan, asiat muuttuu parempaan päin...
Pitäisi löytää sisältään se voima tehdä viimeinkin niitä ratkaisuja. Miehet toimivat näin, eivät vingu loputtomiin blogeissa asioistaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Sepä onkin tosi miehekäs teko ottaa nirri itseltään.
VastaaPoistaEi se vaadi kuin elämänpelkoa ja elämän arvon halventamista.
Pidän toivon ylläpitämistä ja kaikkien mahdollisuuksien kartoittamista paljon miehekkäämpänä.
Niin että kipinkapin nyt sinne päälääkärin vastaanotolle kertomaan kurjasta tilanteestasi. Jos ei pikaista vastaanottoaikaa heru, kerro itsetuhoisuudestasi.
Minttu
Arvoisa bloginpitäjä, koen ymmärtäväni sinua, vaikka olenkin monin osin täydellinen vastakohtasi. Vaikka blogisi nimi on naiseton ja se pyörii suurimmaksi osaksi nimensä ympärillä, minulle antoisinta antia ovat olleet kirjoituksesi koskien elämänkatsomustasi, tapaa jolla koet maailman, ihmiselämän, itsesi. Tunnen jonkinlaista rauhaa tietäessäni että maailmassa on ihmisiä joiden tunteet Kaikkea Tätä kohtaan vastaavat omiani.
VastaaPoistaNiin paljon kuin samaistunkin sinuun, olen kuitenkin myös itsekeskeinen teiniangstaaja ja tietysti minun asiani ovat aina huonommin kuin kenenkään muun. Siispä. Herra bloginpitäjä, olet selvästi älykäs mies jolla on perusasiat kunnossa ja edellytykset miltein minkä tahansa kaltaiselle tulevaisuudelle olemassa.
Ainoa asia mikä pitää ihmisen tiellä, on toivo paremmasta. Sinulla selvästi vielä on toivoa. Pidä siitä lujasti kiinni, sillä kun se katoaa, se katoaa salakavalasti ilmoittamatta, jonka jälkeen olet yhtä kuin kuollut.
-"elämää pelkäävä anonyymi"
"Vittu, nyt on kaikki paukut loppu."
VastaaPoistaen minä nyt tiedä, kannattaako noin hyvällä huumorintajulla kuolla. Sairas huumori kannattelee niin kuin sellainen kuristava kelluke kaulan ympärillä. Ei siinä uppoa, mutta tukehtuupahan hiljakseen kuitenkin.
Miehekkyydellä ja epämiehekkyydellä on kovin vähän tekemistä kuoleman kanssa. Monet ovat vinkuneet blogeihinsa ja selvinneet. Jotkut ovat vain kuolleet ja kommenttilaatikko täyttyy hiljalleen, kunnes joku sukulainen käy kertomassa, että se lähti.
Voi kun olisi mahdollista antaa ihmisille lomaa siitä päänsisäisestä, mutta sellainen ei ole mahdollista. Toivo taas on ihan mahdollista. Sellaista voi saada.
Oletettavasti kaikki muu on elämässäsi hyvin, mutta parisuhdepuoli masentaa? Ehkä pitäisi oppia nauttimaan niistä muista asioista joissa on onnistunut, eikä masentua yhden osa-alueen heikkoudesta? Ja on täysin mahdollista ettei naikkonen edes tee sinua onnelliseksi, vaikka sellaisen hommaisitkin. Ja ainakin omakohtaisen kokemuksen perusteella ehkä 5% naisista on jotenkin tavoittelemisen arvoisia.
VastaaPoistaLiikutko paljon? Suosittelisin kuntosalia, hyvä fyysinen kunto ja lihaksisto nostaa itsetuntoa ja energiatasoja.
Parempia vointeja sinulle :)