Olen yrittänyt tunnin ajan kirjoittaa jotain mielenkiintoista, mutta poistanut sitten kaiken. Ei ole sanottavaa.
Kävin lääkärillä, joka laittoi eteen masennuskyselyn. Sain hyvät pisteet, lääkkeitä ja ajan psykiatriselle puolelle puolen vuoden päähän, lupauksia keskusteluavusta ja muuta. Hyödytöntä. En istu tähän yhteiskuntaan enkä nauti tästä elämästä. Tädin kanssa keskusteleminen ei muuta tosiasioita. Elämälläni ei ole merkitystä - miksi sinnittelisin eteenpäin ja tekisin töitä? Ketä tai mitä varten?
Perjantaina kävin baarissa parin tutun kanssa. Turhaan, tietysti. Se koko puoli on illuusio, ei sieltä tule kävelemään vastaan ketään sellaista ihmistä jonka kanssa tämä tilanne muuttuisi. Eikä pidäkään tulla. En ole 18-20 -vuotias kaksimetrinen rap-henkisesti pukeutuva bodattu siilitukka, jollainen menee hyvin kaupaksi. Lisäksi ikä- ja maailmankuvaero keskimääräisen baariliitäjän kanssa on jo niin suuri, ettei se ikinä toimisi. Kun päälle laitetaan vielä tätä henkilökohtaista painolastia jota kannan mukanani, niin on takuuvarmaa että onnistunutta parisuhdetta ei löydy.
Nyt se tiedetään, ettei niin mikään
Mennyt niin kuin ennusteltiin...
Siksi äskettäin kasvot väärinpäin
Syyteltiin ja seliteltiin.
Yhdet villiintyy: "Se on noitten syy!"
Toiset loikkii katoiltansa.
Kolmas kertoo sen, koko totuuden:
"Rakkaat veljet. Tää on ansa."
Tekstit
Et voi tietää, kuinka paljon oikean lääkityksen löytäminen ja 'tädin kanssa keskustelu' muuttaa asioita, ellet kokeile.
VastaaPoistaTosin sen verran olet valitettavasti oikeassa, että kukaan ei voi sinua auttaa, jos et halua apua. Jos päätät luovuttaa, epäonnistut varmasti.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista(tiivistin sittenkin)
VastaaPoistaNo katsohan, menit kuitenkin lääkäriin ja toisekseen teit jotakin tuttujen kanssa. Siinä on jo kaksi asiaa, joita moni ei jaksa, eikä pysty tekemäään.
Valitsemassasi kuvassa on muuten klassinen valo tunnelin päässä. Mekanistinen ja pirstaleinen seinä aukeaa luontoon, lehvät ulottuvat koko tunnelin läpi suuaukolle asti. Portaat eivät muka vie mihinkään, mutta ne osoittavat tunneliin, kuten kaikki muukin kuvassa. Raiteet haarautuvat: toinen vie seinään, toinen läpi.
Se on hyvä kuva.
Usein mietin, mitä järkeä on huudella vieraille ja kasvottomille ihmisille, joiden historiasta tai elämästä ei tiedä yhtään mitään, mutta sen huutelemisen vastakohta: pelkkä mitäänsanomaton hiljaisuus, kun johonkuhun koskee, on aika paljon pahempi vaihtoehto.
Ei herranjestas - aika puolen vuoden päähän. Et tainnut kertoa itsetuhoisista ajatuksistasi? Jos pää on hajoamispisteessä, ihminen otetaan sairaalahoitoon - jos hän tekee sen tiettäväksi.
VastaaPoistaMeillä täällä "isossa kaupungissa" on olemassa psykiatrian poliklinikka, jonne kuka tahansa voi kävellä. Eikö mielenterveystoimistokin ole sellainen paikka, jonne pääsee lyhyellä varoitusajalla?
Baarista ei muuten kannata etsiä kumppania. Eikä netistä.
Olet niin negatiivisten ajatusten kierteessä, että se kierre pitäisi saada katkaistua. Etsit ja löydät - et välttämättä tietoisesti - kokemuksia, jotka osoittavat, että elämässä ei ole mieltä. Ja sama kierre jatkuu.
Se pitäisi saada poikki.
ps. Ei sinun tarvitse sanoa mitään "mielenkiintoista". Ei elämä ole teatteria, jossa vain näyttävät roolit palkitaan. Jokaisella on paikkansa.
Minttu
Haitko jo kirjastosta sen kirjan mitä suosittelin viimeksi?
VastaaPoistaMinttu
Huomasin blogisi tämän talven aikana, mutta en ole aiemmin kommentoinut. Itse olen 33 v. mies, ja kärsinyt masennuksesta jo teini-iästä lähtien. Kolme-neljä vuotta sitten tulin kohtalaisen terveeksi.
VastaaPoistaEn osaa valitettavasti auttaa sinua. Ei lääkkeet tai pitkä analyyttinen psykoterapia ole tuoneet minulle normaalia elämää. Niin ollen en voi hehkuttaa kaikelle kansalle "terapia on hieno homma". Voin sanoa, että psykoanalyyttinen psykoterapia on parantanut minut osittain.
Sinua en tunne juuri mitenkään. Olet kuitenkin saanut blogin polkaistua käyntiin, ja tekstisi on ihan täysjärkistä. Veikkaan vahvasti, että sinä höytyisit terapiasta (psykoanalyyttinen). Lääkkeistä on hyötyä vain silloin, jos koko elimistö on sekaisin masennuksen vuoksi. Psykoterapia toki maksaa, mutta Kela korvaa hyvällä tuurilla osan. Ehkä ryhmäterapiakin voisi toimia, mutta sellaisessa en ole itse ollut.
eilen kun kirjoitin nuo kommentit, lähetys päättyi aina virheilmoitukseen. Tänään näkyy ne mitä eilen yritin laittaa. Ärsyttävää. Tuloksena on hirveä roskakasa.
VastaaPoistaLopeta naisen tai parisuhteen etsiminen ja hoida ensin oma pääsi kuntoon. Tiedän että tämä kuulostaa ihan bullshitiltä (tai ainakin oman itseinhoni keskellä kuulosti), mutta et sinä voi rakastaa ketään oikein jos et ensin rakasta edes vähän itseäsi. Ja se sinun on kyllä opeteltava ihan itse, eikä kenenkään muun kautta (siis niin että se rakkaus on riippuvainen jonkun muun ihmisen rakkaudesta sinuun).
VastaaPoistaTottakai rakkaus on hyvä asia ja auttaa, mutta ainakin omien kokemusten mukaan tuollaiseen sekamelskaan ei voi rakentaa tasapainoista parisuhdetta.
Terapian hyödyllisyydestä en tiedä, koska itse en siinä kovin pitkälle päässyt. Itse koin turhaksi paskanjauhannaksi. Lääkkeitä ei tarjottu enkä olisi ottanutkaan, siihen kierteeseen en halua. Minusta paras tapa pitää itsestään on onnistumisen tunteet. Matkustele, urheile, tutustu uusiin ihmisiin.. mitä tahansa. Yrittäisit unohtaa naiset hetkeksi. Elämässä on niin hirveästi kivempiäkin asioita kun naiset, tai miehet, tai parisuhteet..
Hei,
VastaaPoistaOnnistuin hajoittamaan nappaimistoni, joten ala ihmettele naita aakkosten ja muidenkin oleellisten merkkien puutoksia tassa kirjoituksessa.
En ole vahaan aikaan seurannut blogiasi, mutta nyt kun taas tulit mieleeni ja huomasin uudet kirjoituksesi, olen erittain iloinen siita, etta olet mennyt laakariin. Olet tehnyt oikean ratkaisun, tuntui se sinusta miten turhalta tai hyodyttomalta tahansa. Se on kuitenkin askel oikeaan suuntaan. Iso askel.
Itsellani vuosikausien masennushelvetista askel parempaan lahti siita hetkesta, kun lahella katatonista tilaa tajusin, etta tama tammoinen elama ei voi olla normaalia, pidin sita sitten miten normaalina tahansa itselleni. Olin vaan niin tottunut siihen kokoaikaiseen ahdistukseen ja sisaiseen tyhjyyteen, etta pidin sita normaalina olotilana, koska en muustakaan oikein tiennyt. Vasta nyt kun katson elamaani taaksepain, tajuan olleeni siina jamassa jo teinista lahtien. Yli 15 vuotta. Yli puolet elamastani.
Nyt lahes kaksivuotta on kulunut siita hetkesta. En voi todellakaan sanoa parantuneeni taysin, vaan karsin edelleenkin merkityksettomyyden ja elaman tyhjyyden tunteesta, mutta elama on kuitenkin elamisen arvoista ja pystyn tuntemaan iloa ja tyytyvaisyytta hetkittain. Olen jotenkin alkanut hyvaksymaan, etta mina olen ehka talla tavalla vammainen ihminen, mutta jostain syysta Jumala on halunnut tehda minusta juuri tallaisen, naine puutteineni ja kaikkine piirteineni. Ne asiat mitka ihmisesta nayttavat heikkouksilta, eivat valttamatta Jumalan silmissa ole sita.
Laakityksen auttamiseen meni monta kuukautta. Vasta puolen vuoden paasta alkoi selkeammin huomata eron. Terapiaa minun olisi ehdottomasti kannattanut jatkaa, mutta silloin ei ollut siihen voimavaroja, plus terapeutti pitaisi myos olla sellainen ihminen, jonka kanssa keskustelemisesta kokee olevan hyotya. Eli ala heti luovuta, vaikka tuntuisi silta, etta laakkeet ei auta tai terapeutti ei ole sopiva. Ikava kylla tuon kombon optimointi vaatii voimia ja paljon omaa eforttia, mita tunnetusta masentuneella ei usein ole ja siksi homma jaa kesken. Haluan vaan talla yrittaa tuoda esiin, etta ala luovuta!!! Olet arvokas ja tarkea ihminen juuri sellaisena kun olet, hae ja vaadi apua vaikka viimeisilla voimillasi ennemmin kuin etta surmaat itsesi! Et voi tietaa sita varmasti, eiko elamasi voisi viela olla oikein hyvaa ja mielekasta. Anna Jumalalle mahdollisuus.Huuda Herraa avuksi!
Tassa sinulle raamatunkohta, jota itse olen lukenut. Haluan talla yrittaa osoittaa, etta koska tuo kohta on kirjoitettu raamattuun, se ei ole siella turhaan vaan sita varten, etta Jumala haluaa osoittaa ihmisille ymmartavansa milta heista tuntuu karsimyksen ja epatoivon edessa. Sanoihan Jeesus itsekin ristilla, Jumalani, Jumalani, Miksi minut hylkasit?
VastaaPoistaPsalmi 88
Epätoivoisen rukous
2 Herra, Jumalani, pelastajani,
päivällä minä huudan sinua avuksi,
yölläkin käännyn sinun puoleesi.
3 Nouskoon rukoukseni sinun kasvojesi eteen, kallista korvasi minun huutoni puoleen!
4 Paljon, ylen määrin olen kärsinyt,
olen tuonelan kynnyksellä.
5 Toistenkin mielestä olen valmis hautaan.
Minä olen kuin voimansa menettänyt soturi,
6 olen jäänyt yksin, kuin olisin jo kuollut.
Minä virun kuin kaatuneet haudoissaan --
nuo, joita sinä et enää muista,
joita kätesi ei auta.
7 Sinä olet syössyt minut syvyyksien perille,
pimeään, pohjattomaan kuiluun.
8 Sinun vihasi on raskaana ylläni,
sinun aaltosi vyöryvät pääni päällä. (sela)
9 Sinä olet karkottanut ystävät luotani,
niin kammottavaksi olet minut tehnyt.
Olen kuin vanki, en pääse vapaaksi.
10 Ahdingossani minä itken silmäni kuiviin, kaiken päivää huudan sinua, Herra, ja ojennan käsiäni sinua kohti.
11 Ethän sinä kuolleille tee ihmeitä,
eivät varjot nouse sinua ylistämään. (sela)
12 Ei haudassa kerrota, että sinä armahdat,
ei kadotuksessa, että olet uskollinen!
13 Tunnetaanko pimeydessä ihmeitäsi, puhutaanko hyvyydestäsi unohduksen maassa?
14 Mutta minä huudan sinua, Herra,
heti aamulla nousevat rukoukseni eteesi.
15 Herra, miksi olet hylännyt minut,
miksi kätket minulta kasvosi?
16 Nuoruudesta saakka on osani ollut kova
ja kuolema on uhannut elämääni.
Näännyksiin asti olen kantanut hirveää kuormaa,
jonka olet minulle pannut.
17 Sinun vihasi on kulkenut ylitseni,
kauhut musertavat minut.
18 Kaiken päivää ne saartavat minua kuin vedet,
ne piirittävät minua joka puolelta.
19 Kaikki ystäväni sinä olet karkottanut, nyt on seuranani vain pimeys.
Tassa myos pari linkkia, jos jaksat lukea masennuksesta ja karsimyksesta.
http://213.250.93.194/asiakas/evl/ktuutiset.nsf/45a7bb2db5c79b9ac2256c9e005786b4/4ab49174efa733e5c2256f47003b838c?OpenDocument
http://www.sro.fi/radio/radioluennot/2004/op_herramiksinukut.htm