Mainittavan arvoisia asioita on sattunut vähän. Olen aika loppu. Tenttikausi on alkanut ja pitäisi opiskella, mutta en yksinkertaisesti vaan jaksa. Viikonloppuna lähinnä makasin sängyssä ja nukuin.
Hassua tässä on se, että äskettäin olin parin päivän ajoin jopa aika onnellinen. Vapun tiimellyksessä tapasin nimittäin yhden tytön. Hän oli selvästi itseäni nuorempi eikä herättänyt minussa mitään erikoisempia tunteita, mutta hän halusi minua. Voi luoja. Vein hänet baarista kotiini ja aamulla hän otti minulta suihin. Huonolla tekniikalla, mutta olennaistahan oli se, että sain jonkinlaista läheisyyttä. Olin tietysti itsekin kiltti ja tuotin hänelle seksuaalista mielihyvää.
Sovin tapaavani tytön uudestaan. Aiemmin olin sopinut erään toisen naisen kanssa tapaamisesta samalle viikolle. Tätä toista naista kohtaan minulla oli jonkinlaista suurempaa mielenkiintoa. Haluaisin uskoa että kyseessä oli orastava ihastus, mutta ehkä se oli vaan jotain raadollisempaa. En tiedä. Joka tapauksessa, hellyyttä kivan tytön kanssa ja tapaaminen kahden naisen kanssa samalle viikolle. Joulu, uusivuosi ja synttärit samaan aikaan!
Hekumoin sisässäni tietysti itseeni kohdistuvalla mielenkiinnolla ja tunsin oloni hyväksi. Koska olen syntinen paska, en kyennyt välttyä ajattelemasta kaikenlaista vähemmän jaloa. Toisin sanottuna, mietin että tämän toisen tytön kanssa olisi kiva ehkä vähän harrastaa seksiä kun taas tätä toista voisi ehkä tapailla. Vai sittenkin toisin päin? Pelkäsin tekeväni vääriä valintoja ja odotin tulevaisuutta innolla.
No, kaikessahan kävi tietysti niin kuin elämässäni yleensä. Se toinen tyttö, josta olin enemmän kiinnostunut, perui tapaamisen viime hetkellä. Oli kiireitä. Joopajoo. Tietysti jo aiemminkin oli selvää että minä olin hänestä kiinnostunut ja hän piti minua lähinnä hupaisana tuttavuutena, mutta olin harhauttanut itseni uskomaan jotain muuta. Ja näinhän se meni.
Baarituttavuuden tapasin. On hassua, kuinka jo ensimmäisestä "moi, hauska nähdä"-halauksesta voi tuntea että ei tästä tule ikinä mitään. Hän ei yksinkertaisesti ollut kiinnostunut minusta. En minäkään ihmeemmin hänestä, mutta vittu, tässä vaiheessa minua ei enää pahemmin kiinnosta olenko kiinnostunut vaiko en. En jaksa jatkaa yksinkään.
Kohteliaan tapaamisen jälkeen tältä baaritytöltä tuli sitten tekstiviestitse ne normaalit sanankäänteet, "oot kiva tyyppi, en etsi nyt seurustelukumppania" jne. Kai niihinkin joku uskoo, kun niitä jaksetaan käyttää.
Ja sen jälkeen kaikki oli taas päin helvettiä. Rakkaat lukijani ovat varmaan oikeassa siinä, että minun pitäisi löytää onnellisuuden lähde sisältäni. Kun sitä kuitenkaan ei tunnu löytyvän, yritän löytää sitä nuorista naisista. Valitettavasti he ovat aika yhteistyöhaluttomia...
Tytöistä, hyvistä enkeleistä
ei ole enää mitään unelmaa, ei millään väliä.
Nyt ruopataan pohjamutaa tosi syvältä.
Tekstit
Vähänkö olen iloinen, että olet edelleen hengissä!!!! (Tekisi mieli tähän huudahtaa, että Jumalalle kiitos, mutta päätin nyt lopettaa uskonnosta jauhamisen toistaiseksi).
VastaaPoistaNuo sinun oireesi kuulostavat kyllä siltä, että oikeasti nyt sinun on haettava ulkopuolista apua. Ihan oikeasti.
Olen ollut vastaavassa tilanteessa pari vuotta sitten, ja jos en olisi silloin tajunnut hakea lääkitystä, tuskinpa olisin hengissä enää. Siinä vaiheessa, kun ei jaksa enää muuta kuin nukkua, on ihminen niin poikki, että on turha odottaa itse saavansa jollain sisäisillä voimillaan tilannetta muutettua.
Mene lääkäriin nyt. Heti!
Äläkä syyllistä itseäsi sillä, että sinulla on haluja ja tarpeita. Kaikilla on. Et ole mikään syntinen paska, vaan arvokas ihminen!
Mutta kuten sanottu, ennenkuin haet itsellesi apua, on hyvin vaikeaa saada minkäänlaista ihmissuhdetta solmittua. Ja näin oravanpyörä on valmis. Syyllisyys ja häpeä vaan pahenevat juuri kuvaamiesi kokemusten kautta. Tavallaan siis itse pahennat tilannettasi yrittämällä "normalisoida" tilannetta ihmissuhteiden, läheisyyden tai seksin kautta. Koska tuon kaltaiset kokemukset vain jättävät vielä pahempia haavoja ja hylätyksi tulemisen tunteita jälkeensä.
Mene lääkäriin, vaikka viimeisillä voimillasi, ja vaikka kuinka vastustaisit ajatusta, niin nyt vaan menet lääkäriin ja kerrot itsetuhoisista ajatuksistasi ja siitä, että olet loppu.
Pliis, pliis, pliis! Mene lääkäriin!!!!
En halua että kuolet tai että turhaan kärvistelet siellä tuskissasi, kun oikeasti tilanteellesi on paljonkin tehtävissä, jos suostut ottamaan vastaan apua.
Tiedän tämän olevan totaalisen kilahtanutta meininkiä minun osaltani tällä tavalla yrittää huudella täältä ulkopuolisena jotain. Mutta huudan sen takia, että huudan kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Älä tapa itseäsi, vaan hae apua!!! Minä pyydän ja vetoan edelleen!
Itsekin neuvoisin hakemaan apua. Jossei nyt lääkkeitä halua syödä, niin ehkä tekisi hyvää keskustella jonkun kanssa. Ei siinä paljoa häviäkään? Naisasioihin suosittelisin suhtautumaan enemmän huumorilla ja pilke silmäkulmassa. Ei ne niin vakavia asioita ole, ja suurimmalta osalta ne menee pieleen :D
VastaaPoistaParasta jatkoa.
Minuun kolahti kovasti erään tutun ihmisen lausahdus siitä, että parasta mitä ihminen voi kokea, on vapaus.
VastaaPoistaVapaus olla oma itsensä, tuntea tunteensa, seistä omilla jaloillaan, olla vastuussa itsestään jne.
Jos onni on kiinni ulkoisista asioista (esim. siitä että saako seksiä tai huomiota), ihminen ei ole vapaa. Hän on kuin narun päässä roikotettava marionettinukke joka menee aina siihen suuntaan mihin narusta vedetään.
Toisten armoilla.
Sellainen ihminen ei voi olla onnellinen.
Että ONNEKSI onni voi löytyä sisältä - pysyvästi. Itsetutkiskelun kautta. Sitten on mitä jakaa muillekin - tyhjästä on paha nyhjästä.
Niin, ja ainakaan keskusteluapu ja mahdollisesti lääkityskään ei olisi sinulle pahitteeksi.
Elämän ei ole tarkoitus olla harmaata tarpomista päivästä toiseen vaan seikkailu, johon herää joka päivä avoimin mielin, innostuneena!
Minttu
Kukaan meistä ei ole vapaa, vaan kaikki me olemme toisistamme riippuvaisia. Riippuvuus voi olla emotionaalista tai materiaalista. Ei kukaan nykyään pysty seisomaan omilla jaloillaan, yhteiskunta on aivan liian verkottunut.
VastaaPoistaMitä lääkäreihin, lääkitykseen ja keskusteluapuun tulee niin joo, kävin hakemassa uudet mömmöt. On niistä ollut apuakin, koska tuskin olisin muuten elossa. Mutta mikään määrä keskusteluapua, lääkkeitä ja ammattiymmärrystä ei muuta sitä, millainen tämä maailma on (vrt. tämänpäiväinen blogikirjoitukseni).