Nettitreffien kulku - kirjeenvaihtajamme raportoi

Kun ensi-ilta on tyrmäävä menestys, ei esitystä voi lopettaa. Siispä uutta matoa koukkuun nettideittien suhteen ja rohkeasti yrittämään. Kaikille meillehän on se oma pikku kulta tuolla jossakin ja sitten kun kohdataan niin elämä on yhtä vaaleanpunaista unelmaa aina lopputeksteihin saakka.

Tässä tarinassa kävi niin, että nainen pääsi yllättämään tekemällä aloitteen. Hän lähestyi minua viestillä, jota seurasi jokunen edestakainen sähköposti. Juttu luisti kohtuullisen hyvin ja pian nainen lähetti kuvansakin. Se oli mielestäni ihan söpö, joten muutaman viikon kirjoittelun jälkeen päädyin ehdottamaan tapaamista.

En tiedä miksi, mutta minulla oli jälleen aika huono tunne ennen treffejä. Ei jännittynyt vaan epäileväinen sen suhteen että näinköhän tästä tulee mitään. Ongelmani on, että aika harva nainen lopulta sytyttää minua oikein kunnolla. Vastaavasti blogia lukeneet varmaan ymmärtävät, että tällä persoonallisuudella minä puolestani sytytän aika harvan naisen oikein kunnolla. Joka tapauksessa siistit kuteet päälle ja muutoinkin valmistautuneena ajoissa paikalle.

Menimme syömään.

Ruoka oli hyvää, muu osuus ei. Tällä kertaa ulkonäkö ei ollut (minulle) ongelma, koska neiti oli luonnossa jopa selvästi viehättävämpi kuin valmiiksi nätissä kuvassa. Muuten mikään ei sitten oikein toiminut. Treffikumppani puhui, oli itsevarma ja eloisa. Minä olin hiljainen ja tyhmänoloinen, jotenkin puhekykyni menettänyt. Jos olisin tuntenut suurta kemiaa, olisin varmaan saanut itsestäni paljonkin enemmän irti. Nyt välillämme oli jännitettä suunnilleen saman verran kuin tyhjäksi käytetyn AAA-pariston napojen välillä.

Niinpä söimme pääruoan ja poistuimme omille teillemme. Ääneen asiaa ei tietenkään sanottu, mutta oli täysin selvää että vastapuoli oli minusta osapuilleen yhtä innostunut kuin minä hänestä. Jo paljon ennen "kiitti, oli kivaa"-tyyppisten kommenttien vaihtamista tiesin, että en tule enää koskaan kuulemaan tästä naisesta mitään. Se ei sinänsä ole suuri onnettomuus, koska vaikka nainen oli sinänsä kaikin puolin hieno ja miellyttävä, en usko että pystyisimme rakentamaan yhteistä elämää.

Erottuamme kruunasin illan osaltani mulkoilemalla säälittävästi jotain teinipissistä, saaden häneltä ja hänen kavereiltaan osakseni naurua ja ivallisia katseita. Luultavasti ihan ansaitusti. Loppujen lopuksihan minä olen likainen vanha mies, joka ei vaan kykene muodostamaan suhteita itseään vanhempien naisten kanssa. Eikä oikeastaan muidenkaan.

Kävelin kotiin. Sateessa. Yksin.

Tästä alkaa tulla tapa.