Lämmitetään tähteitä

Ex-tyttöystävien numerot pitäisi aina poistaa heti, koska niiden olemassaolo helposti johtaa tarpeettomiin nöyryytyksiin. Niin tälläkin kertaa, sillä yksinäisyydessäni sorruin ja tulin lähettäneeksi kahdelle eksälleni jonkinlaisia varovaisia lähestymisyrityksiä. Toinen kohteista oli Hanna, joka oli yksi tähänastisen elämäni suuria rakkauksia. Toinen taas oli Jenna, jonka olemassaolosta te ette vielä olleet tietoisia. Kerron hänestä myöhemmin lisää.

Olisi hienoa, jos olisin lähettänyt noita viestejä suuresta rakkaudesta. Valitettavasti kyse oli paljon raadollisemmasta tilanteesta. Tunsin olevani yksin ja kaipasin naisen läheisyyttä. Myönnettävä on myös, että seksiäkin teki mieli. Enimmäkseen halusin kuitenkin vain jonkun, jota halata ja silittää. Kaipa sekin on jokin ihmisen perustarpeista.

Tällä kertaa toiveet olivat kuitenkin turhia. Jenna, jonka kanssa minulla oli verrattain tuore suhteenpoikanen, ilmoitti että hänellä ei vaan ole tunteita minua kohtaan eikä hän jaksa yrittää, jos tunteita ei heti alusta pitäen synny. Kaveriksi olisin kuulemma kelvannut. En oikein usko sellaisiin suhteisiin joissa toinen haluaa olla hyvänpäiväntuttu ja toinen paljon enemmän.

Hannan kanssahan oli aikanaan jotain vakavampaakin, mutta häneen en ole ollut yhteydessä aikoihin. En oikeastaan tiedä miksi häntä edes lähestyin, sillä suhteen taustat huomioonottaen oli ilmeistä miten siinä käy. Muutaman kuivakkaan asiallisen mutta kohteliaan viestin kautta tuli selväksi, että meidän tunnesiteemme on osapuilleen yhtä voimakas kuin minun ja Brunein sulttaanin välinen.

Tuntuu hassulta ajatella miten tämä nainen joskus oli surullinen siitä, ettei ollut tavannut minua aikaisemmin ja sitä kautta voinut auttaa minua elämäni aikaisemmissa hankalissa vaiheissa. Tajusin jo silloin, että ajatus oli lapsellinen, koska jos Hanna ja minä olisimme kohdanneet muutamaa vuotta aikaisemmin, hän olisi todennäköisesti kohdellut minua kuin räkää. Hormonit saavat ihmiset sanomaan omituisia asioita. Suurista tunteista on vain muutaman vuoden välimatka "kiva-kuulla-susta-toivottavasti-menee-hyvin-kaikkea-hyvää-ei-nähdä-enää-koskaan" -asetelmaan, mutta sellaistahan tämä elämä on.

Lukiessani tätä kirjoitusta se kuulostaa hieman siltä kuin syyllistäisin näitä kahta naista jostakin. Vaikutelma on kuitenkin tarpeeton, koska eiväthän he mitään pahaa ole tehneet. Jokaisen meistä on lopulta vastattava itse omasta elämästään; emme voi odottaa toisten tyydyttävän emotionaalisia tarpeitamme vain siksi, että se tuntuisi meistä hyvältä.

Ei ole oljen syy jos se katkeaa hukkuvan tarratessa siihen kiinni, mutta on silti vaikeaa olla tuntematta jonkinlaista haikeutta. Molempien tyttöjen kanssa olisi ehkä, joskus, jossain toisessa universumissa, ollut mahdollisuus onneen. Hyvä yritys, mutta ei kuitenkaan tällä kertaa.

Kuin koira, joka palajaa oksennuksilleen, on tyhmä, joka yhä uusii hulluuksiansa.